Kävin pitkästä aikaa "Maaseudulta käsin" messuilla Louella. Viimeksi kävin siellä noin vaahtosammuttimen kokoisena. Parkkipaikkana toimi läheinen pelto, mikä ei onneksi olut kovin kurainen. Harmi vain, että paikannäyttäjäy ohjasivat meidät melkeinpä kokonaan väärään päähän peltoa... Messualueelle kävellessä Jope Ruonansuu kurvasi messupaikalle kohti esiintyjien parkkipaikkaa. Onneksi jonottaessa ei mennyt kauaa.
Ensin kierrettiin rauhassa ulkona olleet kojut, osallistuin pariin arvontaan, joissa voitti joka arvalla. Tällä kertaa kävi arpatuuria, koska sain korvakorut, hiusklipsin ja aurinkolasit normaalien resujen avaimenperien sijaan. Otuksiakin näkyi ihan kiitettävästi. Lapin poliisit olivat jopa tuoneet paikalle poliisi poron. :D
Emäntä kierteli kanssani kaikki kojut , isäntä oli joko edellä tai jäljessä etsien juttukavereita. Hiukan hävetti, kun emäntä haali kaikkea mahdollista ilmaistavaraa, mutta sitä vartenhan ne siellä on, itsekin hamstrasin karkkeja ja kuulakärkikyniä :3.
Sivummalle kävellessä löytyi kotieläimet...<3 Tupsuankat oli hauskoja mutta oi ne hevoset.... <3 Kaikki otukset ovat suloisia, mutta jostain kumman syystä ne isot hevoset ovat lähellä sydäntä, (shire ja Tinker) mutta vuonis on kanssa ihan jees....(tähän väliin sanottakoon että en ole ikuna ratsastanut ellei talutuksia lasketa...)
Sieltä päästyämme lähdimme etsimään sitä varsinaista syytä miksi messuille tulimme; oppilaiden pystyttämiä ständejä. Harley ja Deekoo olivat pistäneet yhden pisteen pystyyn. Meiltä oli lainassa pari käsityötä antamassa väriläiskiä. Komiata oli. Siellä jutusteltin hetki mahdollisuuksien puitteissa. Sieltä sitten luovimme toiselle kierrokselle ennen kotiin lähtöä.
Tietenkään en voinut lähteä messualueelta ilman yhtä pakollista ostosta; karkkia. :P Neljä isoa pussia kympillä, entä sitten jos olisivatkin jo hieman kovia, ei niitä ole pakko purra. Säästyypä pidempään.
Ainoa asia mikä jäi messuissa huonolle oli se, että Vihreät eivät jostakin syytä olleet paikalla, paikalla oli keskusta, kokoomus, vasemmistoliitto ja persut. Kolme ensimmäistä on ihan jees, mutta persut kierrän kaukaa....Väyrynenkin on ihan siedettävä kunhan sen kanssa ei ala juttelemaan politiikasta.
Muttah... kaikesta huolimatta plussia ja miinuksia:
+ Hieno ilma
+ kyllin paljon tilaa kulkea
+ erittäin monipuolinen tarjonta
+ kukkoroystävällinen pääsylipu hinta.
- messuruokien hinta
- liian paljon politiikkaa esillä
- liian sekava messukartta
yleisarvosanaksi annan : 7,5/10
Ookami kiittää messuväkeä ja kuittaa ~
sunnuntai 31. elokuuta 2014
perjantai 29. elokuuta 2014
Ookami ja koulukiusaaminen.
En yleensä uhraa kovinkaan paljoa aikaa tai ajatusta tälle osa- alueelle elämääni, mutta katsotaan nyt minkämoinen masis-teksti tästä tulee...
Kuusivuotiaaksi asti olin ollut kotona, kun kunnallisia hoitopaikkoja ei sitä ennen ollut. Taloyhtiössä, jossa asuin, (ja asun vieläkin) Ei ollut ikäisiäni lapsia,
kaikki olivat 3-4 vuotta nuorempia/ vahempia kuin minä. Meidän porukkamme oli hyvä, kunnes vanhimmat tulivat murrosikään...
Kuusivuotiaana menin eskariin kahtena päivänä viikossa, se oli ensimmäinen kerta kun olin omanikäisteni seurassa. Se vuosi meni suhteellisen hyvin, samalla painolla
meni ensimmäinen ja toinen kouluvuosi. Kolmosella siirryttiin isompaan laitokseen, missä periaatteessa oli luokat kolmosesta lukioon samassa rakennuksessa, mutta vain
eri siivissä. Silloin luokat vaihtuovat hieman, ja silloin muut alkoivat kohdella kuin näkymätöntä.
Ja silloin harvoin kun "huomattiin" niin sieltä tuli pelkkää panettelua. "Et sie kuitenkaa ossaa....", " Ootko nyt iha varma että menee noin?" ja niin edes päin.
Ryhmä/pari töitä opin vihaamaan koska jos A) se oli onnistunut, niin minulle ei sadellut minkäänlaista kiitosta muilta ryhmäläisiltä tai B) projekti epäonnistui ja kaikki oli minun syytäni vaikka en edes ollut saanut koskea koko projektiin. Ja jos jotain meni rikki, niin minunhan se syy oli, onneksi opettaja ei ollut niin herkkäuskoinen.
Siitä oli (näin myöhemmin kuultuna) kuulemma yritetty vanhempain illassa puhua että pitäisivät puhuttelua kotosalla muksuilleen, mutta eihän se mitään auttanut. Luotan kyllä että suurimmaksi osaksi muksut saivat kuulla siitä, mutta viesti ei vain ollut mennyt perille.
Yhdelläkin tytöllä, joka kiusasi näkyvimmin oli myös mitä mainion syy kiusaamiseen; minulla oli aina jompikumpi vanhempi (yleensä molemmat) kotona kun tulin kotiin, hänellä ei ollut ketään. Nykyisin en osaa edes päättää oliko se naurettava vai surullinen syy. Intervention jälkeen olin hänelle kuin ilmaa.
En edes pidä yhteyttä ala- aste aikaisiin luokkatovereihin. He eivät välittäneet minusta, miksi minun nyt pitäisi välittää heistä.
Myönnetään, olin ujo, hiljainen ja omissa oloissani viihtyvä, mutta onko se syy kohdella toista kuin ilmaa ja syyttää aina kun jotain meni pieleen?
Ylä asteelle luokat vaihtuivat huomattavasti, mutta näkymättömänä olo jatkui, eräskin (jonka kanssa olitiin jopa jonkinlaisia kavereita ykkösluokalla ennen kuin hän muutti pois) alkoi vähättelemään minua joka asiassa. Yritti jopa kilpailla numeroista kanssani mutta minua ei (omaksi onnekseni) kiinnostaneet arvosanat niin kauan kuin pääsin läpi.
Mutta voi sitä kettuilun määrää kun minä (melkeimpä yrittämättä) pärjäsin paremmin kuin hän käsitöissä ja kuvaamataidossa, osittain jopa englannissa. Se sapetti häntä nähtävästi ja saatoin olla lähes varma että kun seuraavan kerran mokaisin hänen nähtensä, hän ottaisi siitä kaiken ilon irti.
En koskaan ollut niin yksinäinen kuin ylä- asteella, koska olin ennemmin näkymätön kuin sen erään kohde.
Asiaa ei auttanut se, että murrosikä iski mitä rajuimmin; naama kukki ja dödö petti useasti. Hajuvesiä en voinut käyttää yliherkkyyden takia, sama meni hajustettuihin pesuaineisiin sekä suurimpaan osaan meikeistä. ( nykyisin kestän jo jonki verran hajusteita, mutta yltiö alistumisesta seuraa päänsärky ja huono olo...)
Toinen, mitä tämä tyyppi ei selvästikkää käsittänyt oli se, ettei minulle kelvannut mikään kallis merkkituote, vaan kuljin joko halpaketju/ kirppis vaatteissa ja käytin rahani ennemmin sarjakuviin ja kirjoihin.
Pari vuotta sitten tämä henkilö yritti kaveerata kanssavi facessa, kahdesti. Arvatkaapa vaan kahdesti suostuinko.
Jos joku näistä tovereista (tai näistä kahdesta kiusaajasta) lukee tämän: älkää turhaan yrittäkö ottaa yhteyttä. Ette ottaneet opiksenne silloin, tuskin tapanne ovat muuttuneet tähän mennessä. Anteeksipyynnöt ovat turhia, aiheuttamanne henkiset haavat ovat jo parantuneet monen vuoden aikana, kiitos _oikeiden ystävien_ jotka pitävät minusta sellaisena kuin olen.
Kiusaamista ei omasta mielestäni saisi ikinä antaa anteeksi ( tämä oli omana aikanani yleinen toimintapa, kuisaaja pyytää luokan edessä anteeksi, kiusattu sanoo "saat anteeksi") Antamalla anteeksi kiusaajalle, viestii sekä kiusaajalle että muille luokkalaisille " Olen heikko ja herkkäuskoinen kun kuvittelen tämän auttavan tilannetta yhtään." Se aiheuttaa vaan lisää kiusaamista, tällä kertaa muutkin saattavat liittyä mukaan. Näin kävi minulle.
Joku saattaa luulla, että henkinen kiusaaminen ei ole saman arvoista kuin fyysinen kiusaaminen, mutta yhtä haitallisia ne ovat. Henkinen kiusaus jättää haavat sisälle, sydämmeen ja mieleen. Niitä haavoja ei paikata laastarilla tai tikeillä.
Ironista kyllä; näkymättömänä kohtelu saattoi tehdä minusta avoimen ihmisen vanhemmalla iällä. Tuen nyky-yhteiskunnan laatikoihin sopimattomia avoimesti, kannatan sukupuolivapaata avioliittolakia, hyväksyn kaikki ihmiset sellaisena kuin he ovat, hetero, homo, trans, kolmas sukupuoli... ihan sama minulle, kunhan olet itse onnellinen omassa valinnassasi.
Ookami kiittää ja kuittaa ~
Kuusivuotiaaksi asti olin ollut kotona, kun kunnallisia hoitopaikkoja ei sitä ennen ollut. Taloyhtiössä, jossa asuin, (ja asun vieläkin) Ei ollut ikäisiäni lapsia,
kaikki olivat 3-4 vuotta nuorempia/ vahempia kuin minä. Meidän porukkamme oli hyvä, kunnes vanhimmat tulivat murrosikään...
Kuusivuotiaana menin eskariin kahtena päivänä viikossa, se oli ensimmäinen kerta kun olin omanikäisteni seurassa. Se vuosi meni suhteellisen hyvin, samalla painolla
meni ensimmäinen ja toinen kouluvuosi. Kolmosella siirryttiin isompaan laitokseen, missä periaatteessa oli luokat kolmosesta lukioon samassa rakennuksessa, mutta vain
eri siivissä. Silloin luokat vaihtuovat hieman, ja silloin muut alkoivat kohdella kuin näkymätöntä.
Ja silloin harvoin kun "huomattiin" niin sieltä tuli pelkkää panettelua. "Et sie kuitenkaa ossaa....", " Ootko nyt iha varma että menee noin?" ja niin edes päin.
Ryhmä/pari töitä opin vihaamaan koska jos A) se oli onnistunut, niin minulle ei sadellut minkäänlaista kiitosta muilta ryhmäläisiltä tai B) projekti epäonnistui ja kaikki oli minun syytäni vaikka en edes ollut saanut koskea koko projektiin. Ja jos jotain meni rikki, niin minunhan se syy oli, onneksi opettaja ei ollut niin herkkäuskoinen.
Siitä oli (näin myöhemmin kuultuna) kuulemma yritetty vanhempain illassa puhua että pitäisivät puhuttelua kotosalla muksuilleen, mutta eihän se mitään auttanut. Luotan kyllä että suurimmaksi osaksi muksut saivat kuulla siitä, mutta viesti ei vain ollut mennyt perille.
Yhdelläkin tytöllä, joka kiusasi näkyvimmin oli myös mitä mainion syy kiusaamiseen; minulla oli aina jompikumpi vanhempi (yleensä molemmat) kotona kun tulin kotiin, hänellä ei ollut ketään. Nykyisin en osaa edes päättää oliko se naurettava vai surullinen syy. Intervention jälkeen olin hänelle kuin ilmaa.
En edes pidä yhteyttä ala- aste aikaisiin luokkatovereihin. He eivät välittäneet minusta, miksi minun nyt pitäisi välittää heistä.
Myönnetään, olin ujo, hiljainen ja omissa oloissani viihtyvä, mutta onko se syy kohdella toista kuin ilmaa ja syyttää aina kun jotain meni pieleen?
Ylä asteelle luokat vaihtuivat huomattavasti, mutta näkymättömänä olo jatkui, eräskin (jonka kanssa olitiin jopa jonkinlaisia kavereita ykkösluokalla ennen kuin hän muutti pois) alkoi vähättelemään minua joka asiassa. Yritti jopa kilpailla numeroista kanssani mutta minua ei (omaksi onnekseni) kiinnostaneet arvosanat niin kauan kuin pääsin läpi.
Mutta voi sitä kettuilun määrää kun minä (melkeimpä yrittämättä) pärjäsin paremmin kuin hän käsitöissä ja kuvaamataidossa, osittain jopa englannissa. Se sapetti häntä nähtävästi ja saatoin olla lähes varma että kun seuraavan kerran mokaisin hänen nähtensä, hän ottaisi siitä kaiken ilon irti.
En koskaan ollut niin yksinäinen kuin ylä- asteella, koska olin ennemmin näkymätön kuin sen erään kohde.
Asiaa ei auttanut se, että murrosikä iski mitä rajuimmin; naama kukki ja dödö petti useasti. Hajuvesiä en voinut käyttää yliherkkyyden takia, sama meni hajustettuihin pesuaineisiin sekä suurimpaan osaan meikeistä. ( nykyisin kestän jo jonki verran hajusteita, mutta yltiö alistumisesta seuraa päänsärky ja huono olo...)
Toinen, mitä tämä tyyppi ei selvästikkää käsittänyt oli se, ettei minulle kelvannut mikään kallis merkkituote, vaan kuljin joko halpaketju/ kirppis vaatteissa ja käytin rahani ennemmin sarjakuviin ja kirjoihin.
Pari vuotta sitten tämä henkilö yritti kaveerata kanssavi facessa, kahdesti. Arvatkaapa vaan kahdesti suostuinko.
Jos joku näistä tovereista (tai näistä kahdesta kiusaajasta) lukee tämän: älkää turhaan yrittäkö ottaa yhteyttä. Ette ottaneet opiksenne silloin, tuskin tapanne ovat muuttuneet tähän mennessä. Anteeksipyynnöt ovat turhia, aiheuttamanne henkiset haavat ovat jo parantuneet monen vuoden aikana, kiitos _oikeiden ystävien_ jotka pitävät minusta sellaisena kuin olen.
Kiusaamista ei omasta mielestäni saisi ikinä antaa anteeksi ( tämä oli omana aikanani yleinen toimintapa, kuisaaja pyytää luokan edessä anteeksi, kiusattu sanoo "saat anteeksi") Antamalla anteeksi kiusaajalle, viestii sekä kiusaajalle että muille luokkalaisille " Olen heikko ja herkkäuskoinen kun kuvittelen tämän auttavan tilannetta yhtään." Se aiheuttaa vaan lisää kiusaamista, tällä kertaa muutkin saattavat liittyä mukaan. Näin kävi minulle.
Joku saattaa luulla, että henkinen kiusaaminen ei ole saman arvoista kuin fyysinen kiusaaminen, mutta yhtä haitallisia ne ovat. Henkinen kiusaus jättää haavat sisälle, sydämmeen ja mieleen. Niitä haavoja ei paikata laastarilla tai tikeillä.
Ironista kyllä; näkymättömänä kohtelu saattoi tehdä minusta avoimen ihmisen vanhemmalla iällä. Tuen nyky-yhteiskunnan laatikoihin sopimattomia avoimesti, kannatan sukupuolivapaata avioliittolakia, hyväksyn kaikki ihmiset sellaisena kuin he ovat, hetero, homo, trans, kolmas sukupuoli... ihan sama minulle, kunhan olet itse onnellinen omassa valinnassasi.
Ookami kiittää ja kuittaa ~
sunnuntai 24. elokuuta 2014
Ookami muistelee...
lastenohjelmia.
Nyt kun elämä on taas hiukan normalisoitunut viime merkinnän jälkeen aloitin taas blogin näpyttelyn. Tällä kertaa kirjustan siitä mitä lastenohjelmia / piirrettyjä tuli katsottua, ennen ja nykyäänkin.
Ensimäisenä mieleen tulee tietysti muumit, smurffit, barbababat, Tohtori Sykerö, Prätkähiiret, spiderman, Scooby Doo, Alfred Quack,Nikke Knakkerton, Batman, Komisario Gadget, Vili McViever (sp?), Vili Vilperi,TNMT, Aanimaaniset ja alkuperäinen My Little Pony. (Uusi versio...menettelee....)Buu-clubeniakin tuli katsottua ennen koulun alkua. Siitä en muista muuta kuin Trillingar- nimisen sarjan. Tuli myös katsottua kaikki mahdolliset "Olipa kerran..." sarjan osat, mutta niistä meni maku uuden dupin jälkeen.
Jouluisin katson vieläkin Joulupukin kuuman linjan, Joulupukin ja noitarummun sekä Lumiukon. The feels....
Dineytä en muksuna niin paljon kattonut, köyhällä ei ollut varaa omiin, saati sitten vuokrahintoihin ärrältä. Vanhemmalla iällä aloin sitten keräämään Disneyn klassikoita ja sarja on melkein täysi. Alkupää on melkoista reikäjuustoa... Disney suosikkeihin kuuluu Leijonakuningas, Hiidenpata, Tangled ja Frozen. Disneussä parasta on juurikin ne laulut, sitten tarina ja piirrosjälki.
Pikku Kakkosen ohjelmat olivat silloin parhautta, harmi vain että ne ovat sulautuneet yhdeksi isoksi massaksi. Ainoat mitä muistan niiltä ajoilta on Räppärit, Isoveli ja pikkuveli, kanan muna, Hupsismiehet, simon taikateltta, Taikuri Luttinen ja Pelle Hermanni.
Sitten tuli manga/animebuumi, joka teki pysyvän pesän Ookamin mieleen. Hyllystä löytyy melkein kaikki studio Ghilblin tuotokset jotka ovat rantautuneet Suomeen, kuten myös Naruton 1-4 boxi, Fruits basket, Basilisk, Ragnarök sekä Trinity blood. Että ne osaavatkin tehdä elokuvat hyvin.<3 Niissä parasta on liioitellut ilmeet ja eleet, sekä tarina, jossa melkein aina mennää mystiikan ja yliluonnollisuuden puolelle, Ookami's seal of aproval.
Viime viikolla löysin kirpparilta sellaisen sarjan boxin, minkä olin jo kokonaan unohtanut, well hello there, cartoon - Asterix....<3 Viel kun löytäisi Lucky Luket samalla tavalla... Kaikki Tintin seikkailut on jo. (kiitos Lidl...)
Joitain sarjoja olen katsonut vanhemmallakin iällä vain huomatakseni kuinka _karseat_ suomidupit niissä on.... T_T Ainoa poikkeus on muumit ja Prätkähiiret. HANAT AUKI!!!
Ja nyt, rakkaat lukijat (jos teitä siellä on) mitä itse muistatte telsusta katsoneenne vaahtosammuttimen kokoisena? Miltä se sarja vaikuttaa nyt vanhemmalla iällä? Löytyykö vielä samaa ihanuutta kui joskus silloin vai onko maaginen taika kadonnut ja sen takaa löytyy jotain karseaa jota et muksuna sitten tajunnut? Kommentoikaa alle, kiitos.
Ookami kiittää ja kuittaa ~
Nyt kun elämä on taas hiukan normalisoitunut viime merkinnän jälkeen aloitin taas blogin näpyttelyn. Tällä kertaa kirjustan siitä mitä lastenohjelmia / piirrettyjä tuli katsottua, ennen ja nykyäänkin.
Ensimäisenä mieleen tulee tietysti muumit, smurffit, barbababat, Tohtori Sykerö, Prätkähiiret, spiderman, Scooby Doo, Alfred Quack,Nikke Knakkerton, Batman, Komisario Gadget, Vili McViever (sp?), Vili Vilperi,TNMT, Aanimaaniset ja alkuperäinen My Little Pony. (Uusi versio...menettelee....)Buu-clubeniakin tuli katsottua ennen koulun alkua. Siitä en muista muuta kuin Trillingar- nimisen sarjan. Tuli myös katsottua kaikki mahdolliset "Olipa kerran..." sarjan osat, mutta niistä meni maku uuden dupin jälkeen.
Jouluisin katson vieläkin Joulupukin kuuman linjan, Joulupukin ja noitarummun sekä Lumiukon. The feels....
Dineytä en muksuna niin paljon kattonut, köyhällä ei ollut varaa omiin, saati sitten vuokrahintoihin ärrältä. Vanhemmalla iällä aloin sitten keräämään Disneyn klassikoita ja sarja on melkein täysi. Alkupää on melkoista reikäjuustoa... Disney suosikkeihin kuuluu Leijonakuningas, Hiidenpata, Tangled ja Frozen. Disneussä parasta on juurikin ne laulut, sitten tarina ja piirrosjälki.
Pikku Kakkosen ohjelmat olivat silloin parhautta, harmi vain että ne ovat sulautuneet yhdeksi isoksi massaksi. Ainoat mitä muistan niiltä ajoilta on Räppärit, Isoveli ja pikkuveli, kanan muna, Hupsismiehet, simon taikateltta, Taikuri Luttinen ja Pelle Hermanni.
Sitten tuli manga/animebuumi, joka teki pysyvän pesän Ookamin mieleen. Hyllystä löytyy melkein kaikki studio Ghilblin tuotokset jotka ovat rantautuneet Suomeen, kuten myös Naruton 1-4 boxi, Fruits basket, Basilisk, Ragnarök sekä Trinity blood. Että ne osaavatkin tehdä elokuvat hyvin.<3 Niissä parasta on liioitellut ilmeet ja eleet, sekä tarina, jossa melkein aina mennää mystiikan ja yliluonnollisuuden puolelle, Ookami's seal of aproval.
Viime viikolla löysin kirpparilta sellaisen sarjan boxin, minkä olin jo kokonaan unohtanut, well hello there, cartoon - Asterix....<3 Viel kun löytäisi Lucky Luket samalla tavalla... Kaikki Tintin seikkailut on jo. (kiitos Lidl...)
Joitain sarjoja olen katsonut vanhemmallakin iällä vain huomatakseni kuinka _karseat_ suomidupit niissä on.... T_T Ainoa poikkeus on muumit ja Prätkähiiret. HANAT AUKI!!!
Ja nyt, rakkaat lukijat (jos teitä siellä on) mitä itse muistatte telsusta katsoneenne vaahtosammuttimen kokoisena? Miltä se sarja vaikuttaa nyt vanhemmalla iällä? Löytyykö vielä samaa ihanuutta kui joskus silloin vai onko maaginen taika kadonnut ja sen takaa löytyy jotain karseaa jota et muksuna sitten tajunnut? Kommentoikaa alle, kiitos.
Ookami kiittää ja kuittaa ~
perjantai 15. elokuuta 2014
Ookami ja vanha rouva Peppi...
Nyt kahtena viime päivänä on ollut pakko myöntää että meidän rakas kissavanhus, Peppi vetelee viimeisiään. Syvyysnäkö (tai jopa näkökyky yleensä) tuntuu menneen kun vanha rouva törmäilee ja meinaa astua tyhjän päälle. Ruoka ja juoma ovat maittaneet kuitenkin normaalisti. Saattaa olla että pian joudun luopumaan ensimmäisestä rakkaasta ystävästä. Kiitän tosin onneani ettei tämä tapahtunut Joutsenon vuoden aikana. Nyt saan viettää vielä viimeisiä hetkiä rakkaan vanhuksen kanssa.
Vanhus, joka joskus oli pentueensa pienin ja arin reipastui lopulta päästyään meidän kotiin. Enää ei ollut isompia pentuja tunkemassa pois ruokakupilta tai hiekkalaatikolta.
Ja kaikki lelut olivat vain häntä varten, jopa kolmen leikittäjän kera.
Kotiin tullessa Peppi oli niin pieni että päikkärit mahtui ottamaan isännän kämmenellä. Mutta pianhan tämä kasvoi siitä ulos, seuraavana petinä toimi puinen hedemäkulho, jonka Peppi ihan itse valtasi banaaneilta ja omenoilta.
Harjaus ja parvekeulkoilu oli kesä aikaan parasta.
Vedestä tämä vanhus ei ole ikinä oikein nauttinut, ja kaikki kylvyt ovatkin olleet aikamoisia taisteluja... minkä takia Peppiä ei usein edes kylvetetty.
Siro ja pienikokoinen Peppi on ollut aina.
Pepin kanssa kasvoin muksusta "aikuiseksi", Peppi tuotiin kotiin talvella 1996. Ja nyt tuntuu siltä kuin osa omaa itseäni olisi menossa hänen mukanaan. Peppi oli paikalla kun setäni poistui keskuudestamme, Peppi oli kanssani kun isä sai rytmihäiriön ja emäntä vieraili päivittäin sairaaralla naapurien kyyditsemänä ja olihan Peppi pitämässä minulle seuraa kun mammaa (isän-äitiä) oltiin viemässä Liedon sukuhautaan. Niin hyvinä kuin pahoina hetkinä. "Ripille pääsy"( <-- tätä nykyä vannoutunut ateisti.) , ylioppilasjuhlat ja valmistumisjuhlat. Tämä kissavanhus on aina ollut hengessä mukana, vaikka onkin mieluummin pitänyt fyysisesti etäisyyttä.
Vuodet vierivät ja Peppi oli talon itsejulistautunut kreivitär. Aina kunnes viime marraskuussa Ookami toi toisen pentueen pienimmäisen, Islan, kotiin. Siitä lähtien on ollut pientä kärhämää ja valtataistelua, mutta suuremmilta tappeluilta säästyttiin. Peppi mökötti Ookamille varsin pitkään ennen kuin edes antautui silitettäväksi uudelleen. Peppi ei tosin vieläkään siedä Islan liimautumista tämän kintereille joka kerta kun Peppi lähtee liikkeelle armoitetusta nokospaikastaan.
Mutta eit tässä nyt enää muuta voi tehdä, en halua että Peppi joutuu kärsimää hyvän elämän päätteeksi vain itsekkyyteni takia. Kiitos Peppi-muru, 1996-2014. Talossa saattaa jo olla Isla, mutta sinun paikkaasi ei voi kukaan viedä, koska sinulla on eritynen paikka muistoissa ja sydämmissä. Matkamme alkoi talvella 1996 ja päättyi loppukesästä 2014.
This Old Cat
I'm getting on in years,
My coat is turning gray.
My eyes have lost their luster,
My hearing's just okay.
I spend my day dreaming
Of conquests in my past,
Lying near a sunny window
Waiting for its warm repast.
(----)
I have shared with you your laughter,
You have wet my fur with tears.
We've come to know each other
Throughout these many years.
Just one more hug this morning
Before you drive away,
And know I'll think about you
Throughout your busy day.
The time we've left together
Is a treasured time at that.
My heart is yours forever.
I Promise - This old cat.
(c) KC Sievert Bingamon for Misty Dawn Copyrighted.
Vanhus, joka joskus oli pentueensa pienin ja arin reipastui lopulta päästyään meidän kotiin. Enää ei ollut isompia pentuja tunkemassa pois ruokakupilta tai hiekkalaatikolta.
Ja kaikki lelut olivat vain häntä varten, jopa kolmen leikittäjän kera.
Kotiin tullessa Peppi oli niin pieni että päikkärit mahtui ottamaan isännän kämmenellä. Mutta pianhan tämä kasvoi siitä ulos, seuraavana petinä toimi puinen hedemäkulho, jonka Peppi ihan itse valtasi banaaneilta ja omenoilta.
Harjaus ja parvekeulkoilu oli kesä aikaan parasta.
Vedestä tämä vanhus ei ole ikinä oikein nauttinut, ja kaikki kylvyt ovatkin olleet aikamoisia taisteluja... minkä takia Peppiä ei usein edes kylvetetty.
Siro ja pienikokoinen Peppi on ollut aina.
Pepin kanssa kasvoin muksusta "aikuiseksi", Peppi tuotiin kotiin talvella 1996. Ja nyt tuntuu siltä kuin osa omaa itseäni olisi menossa hänen mukanaan. Peppi oli paikalla kun setäni poistui keskuudestamme, Peppi oli kanssani kun isä sai rytmihäiriön ja emäntä vieraili päivittäin sairaaralla naapurien kyyditsemänä ja olihan Peppi pitämässä minulle seuraa kun mammaa (isän-äitiä) oltiin viemässä Liedon sukuhautaan. Niin hyvinä kuin pahoina hetkinä. "Ripille pääsy"( <-- tätä nykyä vannoutunut ateisti.) , ylioppilasjuhlat ja valmistumisjuhlat. Tämä kissavanhus on aina ollut hengessä mukana, vaikka onkin mieluummin pitänyt fyysisesti etäisyyttä.
Vuodet vierivät ja Peppi oli talon itsejulistautunut kreivitär. Aina kunnes viime marraskuussa Ookami toi toisen pentueen pienimmäisen, Islan, kotiin. Siitä lähtien on ollut pientä kärhämää ja valtataistelua, mutta suuremmilta tappeluilta säästyttiin. Peppi mökötti Ookamille varsin pitkään ennen kuin edes antautui silitettäväksi uudelleen. Peppi ei tosin vieläkään siedä Islan liimautumista tämän kintereille joka kerta kun Peppi lähtee liikkeelle armoitetusta nokospaikastaan.
Mutta eit tässä nyt enää muuta voi tehdä, en halua että Peppi joutuu kärsimää hyvän elämän päätteeksi vain itsekkyyteni takia. Kiitos Peppi-muru, 1996-2014. Talossa saattaa jo olla Isla, mutta sinun paikkaasi ei voi kukaan viedä, koska sinulla on eritynen paikka muistoissa ja sydämmissä. Matkamme alkoi talvella 1996 ja päättyi loppukesästä 2014.
This Old Cat
I'm getting on in years,
My coat is turning gray.
My eyes have lost their luster,
My hearing's just okay.
I spend my day dreaming
Of conquests in my past,
Lying near a sunny window
Waiting for its warm repast.
(----)
I have shared with you your laughter,
You have wet my fur with tears.
We've come to know each other
Throughout these many years.
Just one more hug this morning
Before you drive away,
And know I'll think about you
Throughout your busy day.
The time we've left together
Is a treasured time at that.
My heart is yours forever.
I Promise - This old cat.
(c) KC Sievert Bingamon for Misty Dawn Copyrighted.
tiistai 12. elokuuta 2014
Ookami porukoiden nurkissa
Oleskelen siis vielä synnyinkolossani, ja kuten aina, siinäkin on asioiden kaksi puolta...
Ehdottoman plussan puolella on:
* Halpa ylöspito ( pientä ruokarahaa annan ja autan tarvittaessa kotitöissä)
* Kyyti lähes aina valmiina.
* Aina seuraa + kissat
* apu löytyy nopeasti, jos tarvitsen apua esim. koneen tai kelan/työkkärien paperien kanssa.
* Tuttu kunta, tiedän tarkalleen mistä löytyy mitä.
Neutraali alue:
*välillä tulee erimielisyyksiä emännän kanssa yksityisyydestä. (emäntä tonkii vanhoja kauppalappuja laukuista jne...)
* oma soppi misä saa olla suurimman osan ajasta rauhassa.
*Uuden ympäristön kaipuu.
Ehdoton miinus:
*mielipideriidat emännän kanssa. Olemme vaan liian erillaisia, välillä hankala uskoa että ollaan sukua. Sen verran pahoja töksäytyksiä tulee välillä hänen suunaltaan sellaisiin asioihin mistä minä satun välittämään. Ja jos siihen menee jotain sanomaan takasin niin taistelutanner on pystyssä.
*Yhdessä pienessä huoneessa rajatusti tilaa, ei oikein pääse sisustamaan. Paljon kamaa odottelee tilaisuutta olla näytillä laatikoissa.
*Pelko siitä, ettei osaakkaan enää asua yksin kun muutto on edessä hamassa tulevaisuudessa. Joutsenon opiskelija asunnossa pärjäsin hienosti, kun oli samanhenkisiä ihmisä ympärillä henkisenä tukena.
Kaikesta huolimatta saan asua täällä niin kauan että saan opiskelupaikan Oulusta.... tai pidempiaikaisen varman työpaikan. Hinku muuttaa olisi iso, mutta tyhjän päälle ei kanata muuttaa. Joidenkin tuttujen (lähinnä vanhempien kautta) mielestä on outoa, että aikuinen pentu vielä asustelee perheen nurkissa, mutta ymmärtävät kyllä kunhan heille selittää miksi asiat on järjestelty näin.
Ookami kiittää ja kuittaa ~
sunnuntai 10. elokuuta 2014
Ookami pelailee osa 1
Tänään olin syksyn eka peli-ilta Deekoon ja Harleyn kanssa. Isätäkin liittyi porukkaan. Ennen pelaamista syötiin tacoja, namnam. Sen jälkeen putsattiin pöytä ja höpötettiin niitä näitä.
Ensin pelattiin Carcassonnea ja sen jälkeen pari erää unoa.
Carcassonnessa emme yleensä laske pisteitä tai käytä ukkoja... saati sitten lisäosista muuta kuin pelilaatat. Pyrimme vaan rakentamaan mahdollsimman ehjän kokonaisuuden niin, ettei mikään tie tai linna jää kesken. Carcassonneen tutustuin ensimmäisen kerran Joutsenossa ja ostin oman peruspelin noin vuosi sitten. Nyt sitten on kaikki osat (minilisäosia myöten) paitsi Tornit- lisäosa. Kirjakaupalla ja lautapelien nettisivuillakaan ei ole tärpännyt. Painos ilmeisesti lopussa.
Parasta kuitenkin pelissä on se, ettei ikinä ole kahta samanlaista lopputulosta... ja meidän huumorilla koko peli saa aikaan aikamoisia naurunpyrähdyksiä kun kunnolla eläydytään. ^^ Varsinkin kun joko kaikki mutkat tai suorat tulee just pelin alkuun.... Monesti hajotaan ja räkätetään pöydän alla. Sama on unossa. Sitä me pelaamme yleensä 12 kortilla koska seitsemän kortin peli loppuu liian helposti. Ja vattuilu jatkuu siinäkin.
Melko pian Unon jälkeen Deekoo ja harley lähtivät, heillä alkaa huomenissa koulu... ite jummaan täällä ja ihmettelen mitä teen...
Koska Deekoolla ja Harleyllä o hirveä hinku muuttaa tälle alueelle valmistumisen jälkeen ja pitäisi heidänkin jo alkaa säästämään rahaa vuokriin. Kesän verran ollaan kolmisin seurattu alueen vuokrahintoja, joten jonkinlainen käsitys summasta on jo. Kekattiin sit yksi hyvä rahanlähde, laitetaan Kitaconiin/sarjakuvapäiville pöytä ja myydään siellä sellaset mangat mitä ei ite lueta ja ite tehtyjä tilanteeseen sopivia koriste-esieitä, artteja ja kirjanmerkkejä. Saavat jonkinlaista pesämunaa sitten omaa kämppäänsä varte. Ja minä hiukan taskurahaa. Katotaan sitte tapahtuman jälkeen miten jako menee. ^^
Ittellänikin on nyt hyvää aikaa askarrella paskarrella kun työtön pasha olen... Noh, askarrellaan sit, ja samalla voin kattoo Harleyn lainaaman Game of Thronesin ykköskauden... vihdoinkin. *into*
Ookami kiittää ja kuittaa ~
Ookami ja kirjakaupan ale.
Ookami pitää ylikaiken kirjoista, kuten on jo varmaan parin postauksen jälkeen tullutkin selväksi. Yleensä ei pienellä tuella ole paljoa varaa ostaa uusia kirjoja, joten kirjastojen poistomyynti ja divarit ovat kovassa käytössä. Mutta nyt kävi säkä. Kirjakaupalla oli muuttoale, minne Ookami suuntasi kunhan oli varma että parin laskun ja erään tilauksen jälkeen jää vielä ylimääräistä hynää... ^^.
Kirjakaupassa saisin kulutettua montakin tuntia, iha vaa katsellakseni kirjoja joita en välttämättä osta. Mutta melkeimpä aina on mukana joku joka hoputtaa. Näin on lähes 2/ 5 kirjakauppakäynneistäni. Ja jos ei ole mukana, niin puhelimen päässä vähintään.
Kirjailijoiden suhteen en ole kranttu, jos vain a) kansi tai nimi on kyllin kiinnostava herättämään fantasiafanin huomion ja b) takakansitektsti koukuttaa kyllin hyvin. Toinen mikä tulee tarkistettua uutta kirjaa otettaessa on se että sattuisiko sama löytymään pokkarina; pokkarit ovat kevyempiä, ne saa helpommin kulkemaan mukana ja niitä mahtuu paljon enemmän kirjahyllyyn kuin kovakantisia. Massiivisemmat teokset otan suosiolla kovakantisina, säilyvät kasassa kauemmin.
Kirjakaupan alet ovat hauskoja, saa selata niitä kirjoja mitkä ovat jääneet yli varsinaisesta myynnistä, ja välillä sieltä löytyy helmiäkin. Tällä kertaa ei oikein mitään varsinaista aarretta löytynyt, mutta ohjekirja leivostikkarien tekemiseen kyllä. Pitää kokeilla kunhan saan ainekset kasaan. Lisäksi mukaan tarttui yksi Carcassonnen lisäosa ja pari sarjakuvakirjaa. Yhteishinta jäi alle viiteenkymppiin. (Täysihintaisena satsi olisi maksanut lähemmäs sata euroa...) Sieltä sitten suunnattiin ruokakaupan jälkeen takaisin kotikololle.
Toinen paikka missä Ookami tykkää käydä varsin usein katselemassa, ei välttämättä ostamassa mitään, on koriste- esine osasto. Oli mikä hyvänsä kauppa niin Ookamin löytää kolmelta hyllyltä: Lehtihylly, Sisustus, pelit/ DDV / musa. Nämä ovat yleensä melko lähellä toisiaan, ainakin näillä korkeuksilla. Lehtihyllyltä mukaan otetaan uusimat mangat (tästä ei poiketa...). Muilta hyllyitä lähteekin pää asiassa vain alennustavaraa... joskus palkitsen itseäni ja törsään johonkin peliin tai elokuvaan.
Syömisen ja parin tunnin olon jälkeen Deekoo ja Harley palasivat koulun alun myötä takaisin lapin rajamaille. Tällä kertaa ei alettu pelaamaan, heillä oli pitkä ajomatka takana. Lähinä höpötettiin ja juotiin teetä. Ihmeteltiin Islan holtitonta kasvua ja Pepin yhdenäkkistä vahenemista. Itse en ole niin paljon kiinnittänyt huomiota kumpaakaan asiaan kun joka päivä olen ollut paikan päällä, niin ei sitä niin helposti huomaa...Mutta rakkaita kumpikin on.
Deekoo ja Harley tulevat huomenissa pelaamaan ajan kanssa. Sovittiin samalla parista mahdollisesta road tripistä, niistä sitten lisää kunhan tulevat ajankohtaiseksi.
Ookami kiittää ja kuittaa ~
maanantai 4. elokuuta 2014
Ookami etsii neulaa heinäsuovasta....
...Nimittäin töitä. Ei tarvitsisi olla edes ammattiavastaavaa, jos ihan aloittelija kelpaa... mutta ei. Ja nekin harvat paikat mitä onnistun löytämään kaatuvat yleensä kolmeen kriteeriin: Vähintään kolmen / viiden vuoden työkokemus alalta ( miten vatussa vastavalmistuneella sellaiset on voinut kertyä?), oma auto (...miksi sinä kuvittelet minun etsivän työtä?? Ei kyllä sillä että autoa ostaisin ja en siksi toiseksi pidä ajamisesta... bussit on enemmä mun juttu...) tai sitten ne on sellaisia hanttihommia ettei loppujen lopuksi jää mitään taskuun. Tästä esimerkkinä mainosten jakaja ja puhelin myyjä. Mainosten jaolla ei tienaa, ellei pysty ottamaan helvatan isoa aluetta ja puhelinmyyjiä inhoan henkeen ja vereen. En edes vastaa vieraisiin numeroihin ellen odota soittoa jostain virastosta.
Ja se NIIN paljon kehuttu nuorisotakuu?? EI KUULE TOIMI!!! Ei ainakaan täällä susirajan takana, harvoin sen sisälläkään. Ja kun tästä asiasta yritin nätisti pistää kommenttia liikkeen sivulle niin tadaa, kommentointi ei ole käytössä. Taas kerran niin hyvä kuva teoriassa hyvin toimivasta ideasta. Mutta pelkkä hyvä ajatus ei tässä enää riitä, pitää saada toimimaan käytännössä.
Ja Oulua kauemmas en voi mennä. Rahnut ei vaan yksinkertaisesti riitä mahdollisesti turhien työhaastattelujen perässä juoksemisessa. Ennemmin käytän lippuun menevät rahat johonkin yleishyödylliseen. Joillakuilla, kuten eräällä opettajalla ja työkkärintädillä, oli/on pienoisia ongelmia ymmärtää ettei rahaa yksinkertaisesti ole kun itse saat vain pientä tukea ja vanhemmilla ei ole mistä auttaa, emännän työt vähentynyt puolella viimeisen 18 kk aikana ja isäntä on ollut työttömänä vuodesta 94 asti. Ei kuule tipu.
Ja toisin kun eräät kultalusikka astiasto persiissä poikittain syntyneillä pissiksillä, jotka saavat kaiken haluamansa (työn, matkat, asunto, auto jne...) vanhemmiltaan / vanhempien ansiosta ja raukat ei itse edes tajua sitä kehtaavat tulla minun naamalle ihmettelemään " Isäsi on työtön? Miksei nouse perseeltään ylös ja mene työkkäriin? Ei työt tuu kotoa hakemaan." .... Tuossa vaiheessa vitutuskäyrä on katossa ja hinku syyllistyä päällekarkaukseen on erittäin houkutteleva ajatus.
Onneksi suurin osa tällä korkeudella asuvista ymärtää työttömyyden tuota pientä prosenttia paremmin. Ja juuri tämän työttömyyden takia en ikinä muksua kehdannut pyytää mitään uutuuslelua jouluksi tai synttäriksi, enkä niitä oikeastaan edes halunnut. Muoti- ja merkkivaatteetkin olivat poissa kysymyksestä suurimman osan lapsuudestani. Nyt ne näyttävät lähinnä typeriltä... Kirppari ja ale vaatteet kelpaavat, ovat jopa parempia kuin muotirytkyt.
Muistan vain sen yhden joulun kun Pocahontas- barbie oli se uusin mahdollinen "se-lelu-minkä-kaikki-muksut-haluavat" niin edesmennyt setäni oli ovelasti kysynyt, että mistä Disneyn elokuvasta tykkään eniten. Luonnollisesti, nuori minä sanoin juuri sen elokuvan, kun se juuri oli ollut vähän aikaa sitten vuokrattuna viikonlopun yli ärrältä. Voi sitä onnea, kun "joulupukki" oli tuonut juuri sen nuken mitä olin hiljaa mielessäni toivonut, vaika en ollut edes lähettänyt kirjettä...
Lyhyesti sanottuna; tällä alueella ei ole töitä kellekkään, eikä ole varaa lähteä kovin kauas lyhytaikaisen työn perään... Elellään sitten tuen voimin. Toivottavasti olisi edes kansalaisopistoissa jotain yleishyödyllisiä kursseja mitkä parantaisivat työn/opiskelupaikan saantimahdollisuuksia... Tietystihän työkkäri yrittää tyrkyttää vapaaksijääneitä koulutuspaikkoja, mutta täällä ne tahtovat jäädä hoiva alalle tai hiusalalle. Hiusala ei sovi, koska minun pää ei kestä lakka / hiustuote höyryjä ja minun luonteenpiirteeni ei sovellu hoivapuolelle. Räjähdän herkästi jos joku onnistuu tökkimään väärin ja sitten ei kenelläkään ole hauskaa.
Ylipäätäänkin tässä tätä koulutus/työrumbaa seuratessa tulee ihmeteltyä; ihan vastaikään ihmeteltiin suuria väliinputoajien määrää ihan koulutuslautakunnassa asti. No, hyvät kirstunpäällä istujat jotka ovat vieraantuneet todellisesta maailmasta: mitä vattua te odotatte kun ensin vähennätte määrärahaa, minkä oppilaitos saa / oppilas???? Totta helvatassa koulut pienentävät ryhmäkokojaan!!!
Turha nyt on vikistä kun moni ihminen jää ilman toisen / kolmannen asteen koulutuspaikkaa kun ite ensin poltatte sillat heidän edestään. Ja sitten ne onnekkaat jotka sattuivat pääsemään sisään, ei heilläkään herkkua ole; taas kerran määrärahojen vähennyttyä koulut nopeuuttavat valmistumisaikaa; yrittäkää itse käydä kahdessa vuodessa läpi sellainen ala, mihin ennen meni 3-4 vuotta jo pelkällä lukiopohjalla. Ei tuu kesää. Suurin osa putuaa kärryiltä ennen joululomaa. Toisin sanoen: Päättäjien oma moka tämäkin. Lopettakaa turhat vikinät ja lausunnot ja korjatkaa aiheuttamanne sotku itse, älkää jättäkö sitä seuraajillenne.
Joudun siis elämään valtion siivellä (kuten moni muukin), vaikka itse tahtoisin ennemmin tehdä jotain rahan eteen, mutta ei auta. Töitä ei ole ja koulutuspaikkaa ei irtoa.
Kiitos ja anteeksi niille jotka jaksoivat tämän pitkään sisällä muhineen ragetekstin lukea.
Ookami kiittää ja kuittaa.
sunnuntai 3. elokuuta 2014
Tästä se lähtee
Kuka kumman Ookami?
Sivupalkista huolimatta tässä tulee nyt hiukan pidempi esittely.
Olen syntynyt ja asunut Lapin rajamailla koko ikäni, suunitelmissa muuttaa Ouluun kunhan saan opiskelupaikan... tai töitä. Kiusattu ja yksinäinen kun olin, lähimmät
ystävät ennen lukiota löytyi kirjojen ja sarjakuvien kansien välistä. Askartelusta ja käsitöistä olen aina pitänyt ja olen niissä vieläkin varsin hyvä, mutten kovin tuottelias. Pelaaminen on vielä lastenkengissä ja lautapeleihin hurahdin monen vuoden tauon jälkeen kaksi vuotta sitten.
Kiusaamisen takia koulunkäynti oli henkisesti vaikeaa ja rankkaa, lukioon onneksi tuli helpotusta kun kiusaajat kaikosivat ammattikouluihin. Lukioaika menikin lähinnä henkisten haavojen korjailuun ja ensimmäisten ystäväsuhteiden luomiseen.
Sen jälkeen vietin vuoden Joutsenon Opistossa japanin kieltä opiskellen ja pidän vieläkin yhteyttä osaan silloisista luokkakavereista ( asianosaiset tunistavat itsensä kyllä. )Se oli siihenastisen elämäni paras vuosi. Mahtava asuntolaporukka, vielä parempi ryhmä, kiva opettaja, upea paikkakunta sekä koulu sijaitsi Saimaan rannalla. Joskus käyn vielä uudemman kerran Joutsenossa.
Sen jälkeen olin vuoden verran työ valmennuksessa parissakin paikassa. Sen jälkeen tuli pieni takauma Lappiassa, tällä kertaa oppilat eivät kiusanneet, vaan yksi opettajista vaati aivan liikaa. Kurssin keskeyttäminen oli pari kertaa lähellä, mutta valmistuinkin ajallaan. Saa nähdä mitä alkava kouluvuosi tuo tullessaan ei nimittäin ole koulutuspaikkaa... eikä töitä.
Asun vielä kotona vanhempieni luona, lähinnä rahallisista syistä ja perheeseen kuuluu kaksi sekarotuista kissaa, vanharouva Peppi (18 tämän kesän aikana) terroristi Isla (n. 7 kk)
Mitä lukemiseen tulee, rakastan fantasiaa, sarjakuvia ja mangaa. Tolkien ja Pratchet ovat lähellä sydäntä. Sivutietona voin heittää että Sormusten herran olen lukenut neljästi kannesta kanteen. Sarjakuvien suosikki listasta löytyy mm. Tintti, Piko & Fantasio, Lucky Luke, Yoko Stuno, Rubiini, Natasha sekä kotimaiset mummo ja Nanna.
Mangasta tulisi turhan pitkä jos luettelisin kaiki, mutta top 3 listasta löytyy Naruto, Kingdom hearts, ja One Piece.
Lauta ja korttipeleistä pelaan mieluiten ( porukalla) Ragea, Sibboa, unoa, Fairy Talea ja Carcassonnea. Nintendo DS:ssä eniten pelailen Pokemonia, Dragon Questiä, Dead or Alivea ja Kingdom of heartsia. Saatan kyllä ostaa vielä jonkun konsolin hamassa tulevaisuudessa...
Noh, tässä nyt tämä eka kirjoitus, seuraavassa pääsemme ehkä enemmän pureutumaan tämän blogin oikeaan tarkoitukseen. Kommentteja / kysymyksiä saa aina heittää, vastailen niihin parhaani mukaan. Mutta olkaa ymmärtäväisä, tämä on eka blogini, joten asiat on vielä vähän vinksallaan. ^__^
Ookami kiittää ja kuittaa.... ~
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)