"--There's a cave on the hills, In the woods not so far away --"
from: Blood By Sonata Artica

maanantai 28. joulukuuta 2015

Ookamin loppuvuosi

Joulu tuli ja meni, jouluruoka- pöhnästä on selvitty ja Harleyn syntymäpäivät juhlittu.

Jouluna Ookami sai suurimmaksi osaksi pehmeitä paketteja ja kirjoja. Isäntä yllätti "Luokkakokouksen" DVD:llä. Emäntä tykäistyi Isännän kanssa ostamiimme sauvasekoittimeen ja monitoimi- pilkkojaan. Isäntä puolestaan sai kasan ristikoita ja lahjakortin jalkahoitoon. Perinteisistä koko perheen joululahja arvoista tuli 15 euroa voittoja. Darial ja Harley kavivät täällä joulusaunassa ja jouluruokailussa. Ilta kruunautui nelosen "Raskasta Joulua" - speciaaliin.

Isla tykästyi kovasti Laser-osoittimeen minkä olin löytänyt Rovaniemeltä JE:n avustuksella. Harleyn ja Deekoon antamaan raapima-alustaan tutustutaan vieläkin, nyt jo uskaltaa lötkötellä sen päällä.

Sen lisäksi että askartelin koristeita Harleyn Decepticon- aiheisille syntymäpäiville, leivoin aiheeseen sopivan kakun ja muffinsit. Harmi vain, että porukkaa ei kertynyt oikein odotetusti... mutta minkäs sille mahtaa jos tauti kaataa porukkaa sängynpohjalle ja loput eivät edes tule paikalle.Onneksi edes pari ihmistä tuli paikalle.

Noh, saas nähdä miten uuden vuoden vaihtuminen sujuu.

Ookami kiittää, kumartaa ja toivottaa hyvää alkavaa vuotta 2016 ~~~

lauantai 19. joulukuuta 2015

Ookami toivottaa hyvää joulua


Vuosi läheneekin sitten loppuaan. Joulunviettoni ei ole paljoa muuttunut sitten edellisen joulumerkinnän, joten en paljoa siitä nyt etuläteen puhu, vaan toivotan kaikille blogiin eksyville hyvää joulua ja Happy holidays!!

Ensimmäinen pysyvä lumi satoi noin viikko sitten, sitä on tällä hetkellä ruhtinaalliset 15 cm. Tälle vuodelle ostin pitkästä aikaa joulukalenterin, starwassin tietty. Elokuvaa en ole vielä nähnyt, toisaalta kukkaro ei olisi sitä edes sallinut. Saa nähdä käynkö ollenkaan.

Raskasta joulua  - levyni pyörii luupilla keitiössä ettei tartte kuunnella sitä suatanan kirkkomusiikkia tai hitaita jouluveisuja aivan koko päivää. Erityisesti Nissenpolkka pistää vipinää kinttuihin.

Ookami tarjoaa piparia ja vaaleaa glögiä.... ~

perjantai 11. joulukuuta 2015

Ookami käy Rollossa

Ookami käväisi pikareissun Rollossa JE:n luona.

Aamusella sää näytti vielä hyvältä, sillä Kemissä ei satanut ollenkaan. Rolloon tullessa sen sijaan tiputteli hieman märkää lunta. Ensin kierreltiin kaupoissa, löytyi 3 peliä, joista yksi on Transformers Devastation ps3;selle. Vielä en ole ehtiny korkkaamaan, ehkä sitten joulun jälkeen.

Sitten kävimme syömässä läheisessä kiinalaisessa, halvalla päästiin kun ehdittiin puffettiin ja hyvää oli. Vietettiin hyvä tovi siellä ja santsattiin pariinkin otteeseen. Kunhan pyörimme sieltä pois käväisimme teekaupassa ja parilla kirppiksellä.

Käväisimme heillä sen jälkeen nopealla kahvilla ja moikkattiin heidän neljää kissaa (*hurhur*)

Sen jälkeen vielä käytiin parissa kaupassa ennen kuin hyppäsin takaisin päin tulevaan junaan.
Ja sinä päivänä tapahtui ihme; VR oli sinä päivänä etuajassa mennen tullen!

Ookami kiittää ja kuittaa ~

sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Ookami pohtii; työllisyystilannetta


Työllisyystilanne on mietityttänyt usein, varsinkin sen kesätyön aiheuttaman paperiselkkaus- rumban jälkeen ja nyt on taas uusi mörkö nostamassa päätään hallituksen noidankattilasta, tuntityöläisten pitäisi ruveta yrittäjiksi... anteeksi kielenkäyttöni mutta, mitä vattua??!

Kaikilla ei ole tietotaitoa, saati _halua / intoa_ tyhtyä siihen oravanpyörään. Meinaavat vielä että jos kieltäytyy yrityksen perustamisesta, niin sitten menettää tuet. Tajuavatko että a) monen samaa palvelua tarjoavat yritykset syövät ennen pitkää toinen toisensa b) läheskään kaikille ei tuolla verukkeella myönnetä starttirahaa ja viimeisenä c) KAIKKIA EI VAAN KIINOSTUSTA /HALUA ALKAA VETÄMÄÄN OMAA YRITYSTÄ, VARSINKAAN JOS SE ON JO ENNEN PERUSTAMISTAAN TUOMITTU VARARIKKOON! PISTE!

Muistavatko päättäjät, miten kävi kun wanha markka kellutettiin tuossa 90-luvun alkupuolella? Isojakin yrityksiä kaatui ja seuraukset tuhosivat kokonaisa perhekuntia, melkein jopa kokonaisia sukupolvia. Omalla kohalla kävi _pikkuisen_ liian lähellä, joten ei kiitos, en halua kokeilla uudelleen miten käy.

Hallitus meinaisi että tämä saataisiin lainvoimaiseksi 1.1.2016 lainvoimaiseksi, elleivät joudu tätäkin perumaan... alkaa pikkuhiljaa menemään hingut töiden hakemisesta, kun noin haastavaksi tehdään jopa tuntityön teko.

Tällä hallituksella ei selvästikkään ole minkäänlaista halua vähentää työttömien määrää, vaan lisätä köyhyysrajan seuduilla olevia ihmisiä. Taas kerran ihmetyttää, että mistä nämä vaalitulokset revitään, kun valitaan uusia päättäjiä. Itse en ainakaan muista äänestäneeni ketään näistä nykyisistä apinoista.

Tässä myös pari linkkiä niille, jotka haluavat tutustua asiaan tarkemmin:
https://www.ukko.fi/hallituksen-ehdotus-omaa-tyota-tekemalla-ansioturva-pois/
https://ytk.fi/blogi/tyon-pitaisi-kannattaa-aina-mutta-onko-lopputulos-painvastainen

Ookami kiittää ja kuittaa ~

perjantai 20. marraskuuta 2015

ookami ja Kitacon 7


Noniin, Con- darra (+ pieni flunssanpoikanen) on onnellisesti ohi. Myynti sujui hieman takkuillen, mutta hauskaa oli. Myyntipöydät oli samassa tilassa esiintymislavan kanssa. Siinä oli puolensa ja puolensa; näimme esitykset, mutta kaupankäynti oli niiden aikana hieman haastavaa. Saimme bongattua mm. Knocoutin Transformers primesta ja Stormtrooperin Starwarsista <3 

Sain myös omalla vuorollani kierrellä pöytiä. Mukaan tarttu mm. Kingdom hearts II: 3 jättipokkari ja Jolteon - tyyny (tuitui ~ ) Paria tuttuakin tuli nähtyä pitkästä aikaa. :D

Aivan loppuun asti emme jaksaneet, joten lähdimme hieman ennen Con-deittiä Subwaylle syömään ja sieltä kotiin.

Conin jäkeisinä päivinä tosin podin hieman flunssaa, mutta miten paremmin kuluttaa ne päivät kuin Pokemonia pelaillen ja piirrettyjä katsellen?

Ookami kiittää ja kuittaa ~

maanantai 9. marraskuuta 2015

Ookamin alkutalvi


Alkutalvi on lähtenyt hitaaseen tahtiin käyntiin. Lunta ei ole vielä näkynyt, mutta ulkona käy yönpuolella pakkanen, koska lammikot jäätyvät umpeen. Iltojen pimeys rauhoittaa muuten rauhatonta mieltä, tulisi nyt edes metrin verran kinoksia niin olisi kunnon talvimaisema.

Halloween meni hienosti pienimuotoisissa Halloween pirskeissä, katsottiin mm. 'Painajainen ennen joulua', elokuvamässyjä unohtamatta.

Kitacon on tämän viikon lopussa, meikäläisen voi löytää yhden myyntipöydän takaa, myyn halvalla mangaa (lähinnä lyhyitä sarjoja joita en itse enää lue). Saa tulla morjestamaan. ^_^

Joululahja - tilanne on hyvässä kuosissa, enää ei tartte kuin paketoida ja odotella, että pikkujoulukausi alkaa.

Hyvää talvenodotusta kaikille lukijoille ja tänne eksyville... !

Ookami kiittää, kumartaa ja tarjoaa teetä ~

maanantai 26. lokakuuta 2015

Ookami ja hajusteyliherkkyys


Sainpahan itteeni otettua niskasta tämän asian suhteen.

Aihe on vaikea, sillä se aiheutti osan ylä-aste aikaisesta kiusaamisestani. Hajusteyliherkkyys ( eli;Multiple Chemical Sensitivity) ei minun kohdallani puhjennut ennen seiskaluokkaa. Eli juuri siihen pahimpaan murkkuikään. En sen takia pystynyt itse käyttämään mitään edes keskivahvasti hajustettua dödöä / hajuvettä, emännän allergiatestatut huuhteluaineetkin oli liikaa. Ja hajustamaton dödö petti ennen koulupäivän loppua.

Pukukopit olivat varsinainen helvetti. Tyttöjen pukkari oli n. siivouskomeron kokoinen, sinne änkesi 10-12 tyttöä samaan aikaan. Vaatteiden vaihto sujui yllättävän hyvin, mutta liikkatunilta poistuttaessa alkoi dödöjen ja hajuvesien läträys. Asiasta sanominen ei auttanut, ei minun eikä opettajan osalta vaan läträys jatkui. Jossain vaiheessa sitä itse luovutti. Vaihdoin vaatteet vain perhana äkkiä ja painuin ulos hengittämään ja myöhemin sitte vessaan laittautumaan itse loppuun.

Yksikin kiusaaja väitti minun valehtelevan, koska olin "Liian köyhä ostamaan mitään kyllin hyvää... " Tottahan se oli, mutta mitä järkeä ostaa sellaisia tuotteita mitä ei itse pysty käyttämään? Noh, kaikista tempuista huolimatta aina oli päänsärkyä ja / tai nokka tukossa siinä vaiheessa ku pääsi kotiin, oli liikuntaa tai ei.

En kuitenkaan halua kieltää ihimisiä käyttämästä sellaisia hajusteita mistä pitävät. Mutta voisitteko miettiä vähän kanssaihmisiänne? Tiedän, että hajuste-yliherkkiä on suhteessä vähän, mutta niitä on enemmän kuin luulisi. Joten voisitteko sen puolen purkin sijaan käyttää vain pari suihkausta? Siten ette aiheuta kanssaihmisille oireita ja varmasti vieä kykenette itse nauttimaan siitä.

Ookami kiittää ja kuittaa ~

maanantai 12. lokakuuta 2015

Ookami pohtii.....


Viimeaikoina on ollut hieman jännä olotila, mikä on muunmuassa johtanut blogin hiljaisuuteen. Päivät ovat mennet lähes samaa tahtia; nukun ja heräilen miten sattuu (siis jos saan nukahdettua ollenkaan), syön, luuraan koneella / pelaan konsoleilla / täytän ristikoita/ luen ja yritän nukkua uudestaan, jos siis nukuttaa ollenkaan. En tunne olonani kipeäksi, vaan jotenkin turraksi. Aluksi se oli mukavaa vaihtelua pienimuotoisen paniikki- yltiörentous linjaan mutta nyt kun olotila on venynyt... se alkaa ottaa pikku hiljaa kupoliin.

Sitä tuntee olevansa niin pieni ja merkityksetön, kun ei löydy minkäänlaista työtä mihin olisi mahkuja edes hakea. Suurinpana esteenä minulle on oman auton puuttuminen sekä alkoholi passi, ainakin oman alan töitä hakiessa. Ei sitten, pitäkää tunkkinne.

Tuntuu sitä kuin itse olisi jämähtänyt paikoilleen muun maailman kiihdyttäessä tahtia, tuntuu siltä kuin jäisi jostain paitsi kun kuulee sellaisista ihmisistä joiden kanssa ei ole yhteyksiä facesta. Sillä ja sillä on nyt sellainen ukko ja x- määrä lapsia ja uus tulossa, se ja se pääs ekalla yrittämällä yliopisto / ammattikorkea T:hen. Melkein poikkeuksetta nämä henkilöt on niitä, ketkä kiusasivat minua peruskouluaikana. Ilmeisesti karman lakiinkaan ei voi luottaa. Vaihtoehtona tietysti se että karma odottaa juuri sitä oikeaa hetkeä... pistää silti välillä miettimään miksi edes yrittää pyristellä virtaa vastaan, jos niin ajatusmaailmaltaan kierot ja itserakkaat ihmiset pärjää elämässä.

Itse olen välillä liiankin kiltii ja rakastava, se on kostautunut pariin otteeseen. Onneksi kaikki ihmiset ei ole sellaisia.Maailmalle avoimena ihmisenä olen tosin saanut paljon nettituttuja eri blogien kautta sekä erikirjavan ystäväpiirin ihan ulkomaailmassa, joten tilanne on vielä plussan puolella. Mutta silti; tämä tyhjiössä leijuminen saisi jo riittää.

Onneksi tulevaisuudessa siintä pari tapahtumaa mitkä toivon mukaan auttavat ravistamaan tämän olemattoman olon pois harteiltani, ainakin hetkeksi. Halloween on aina mukavaa aikaa, oli jotain erityistä suunniteltuna tai ei; lähikaupungissa alkaa kuuden luennon historiasarja suomen historian eri vaiheista (ilmainen eikä tartte ilmoittaa tökäriin / kelaan), sekä Kitacon 7. Pyörimme siellä taas Harleyn ja Deekoon kanssa. Moikatkaa jos tunnistatte ;)

Ookami kiittää, kuittaa ~

maanantai 28. syyskuuta 2015

Ookami ja kuuhulluus...

Superkuu on taas kerran otsikoissa. Omalta kohalta jää väliin, koska pilviverhon takaa ei tule näkymään paljoa mitään. Kuu-hulluuttani en kuitenkaan pääse pakoon. Itselläni se aiheuttaa nukahtamisvaikeuksia ja jonkin asteista levottomuutta. yhdistettynä viime merkinnän säikähdykseen vaikutus tuntuu olevan aiempaa voimakkaampi, mutta ei valittamista, töitähän minulla ei tunnetusti ole. Yökyöpelihän minä nyt muutenkin olen, joten valvominen ei sinänsä haittaa.

Lukeminen on myös sujunut hyvää tahtia, vaikka sain goodreadsin haasteen suoritettua, tällä hetkellä luvun alla on Tom Sawyerin seikkailut, Vartiat hoi!, Armanin maailma ja Kapinallinen. Silti hyllyssä riittää vielä lukemattomia kirjoja.

Osan vanhoista (ja jo luetuista & luovutusvalmiista ) kirjoista olen jo lahjoittanut eteenpäin, koska lähidivari ei enää osta kirjoja sisään. Kirjat eivät kuulemma vaihdu kyllin aktiivisesti (miksiköhän kun jo puoli vuotta samat kirjat hyllyssä etkä ota uusia sisään vaikka ilmaiseksikin olisit saanut?)

Ookami kiittää ja kumartaa ~

torstai 24. syyskuuta 2015

Ookamin syksyä

Ookamin syksy on ollut varsin kiireinen, vaikka koulua ja töitä ei tällä hetkellä ole.

Ensin, jo syyskuun ensimmäisenä pävänä Autoin Harleytä ja Deekoota muuttamaan ensimmäiseen omaan (vuokra)kotiin. Isännän kanssa autettiin lähinnä kamojen kannossa toiseen kerrokseen siten, että vuokrattu peräkärri saatiin nopeasti tyhjäksi. Lahjoimme myös imurilla ja teepakilla. Sen jälkeen poistuimme ja annoimme heidän kahdestaan järjestää kämpän mielensä mukaan.

Männä viikolla emännän puhelin sanoi sopimuksen irti (juuri kun takuu loppui....) ja eikun uutta hakemaan. Nyt pelittää, mutta myyjä teki kämäisen tempun ja myi minun ja isännän koneelle uudet "paremmat" sirut, jotka sitten _estävät_ Soneran palomuuria hakemasta uusia päivityksiä. Ainoa korjaus olisi poistaa vanha ja ladata uudelleen, mutta tadah; kone ei anna poistaa sitä.... -_-, helpsonin äijät saivat onneksi koneeni korjattua etänä sen verran että nyt pelittää. Latasin kuitenkin ilmaisversion AVAST!: tista varmuuden vuoksi jos Sonera päättää ruveta pelleilemään taas.

Eli jos Soneran setä tai täti tarjoaa uutta sirua... ÄLKÄÄ OTTAKO!!!! Ainakaan ennen kuin varmistatte että se ei aiheuta häiriötä palomuurin kanssa.

Ja vielä kävi näin kivasti että kun emännä puhelin saatiin vaihdettua, omanikin alkoi piiputtamaan, ei suostu soittamaan mihinkään, ei hälytä kaikkia puheluita ja viestiäkin se saattaa lähettää 6 tunnista jopa kahteen päivään, vaikka viestissä ei olisi muuta kuin " ok :)"

Kotikolon ympäriltä on myös kaadettu puita oikein olan teolla ja onneksi, suurin osa kaadetuista puista oli sisältä jo onttoja, eivät välttämättä olisi selviytynyt ensi talven myräköistä kaatumatta. Nyt on avarampaa ja ensi kesäksi suunnitellaan uusien, hieman kestävämpien puiden istuttamista.

Ookami kiittää ja kumartaa ~

keskiviikko 9. syyskuuta 2015

Ookami ja 'maa joka menee ojasta allikkoon'


No, iha kuin lähiaikojen maahanmuutto pallottelussa ei olisi ollut tarpeeksi päänvaivaa, arkkadianmäen apinat päästivät vielä seuraavanlaisen pirun irti pussista ja ilmeisesti kuvittelevat että sitä ei maahanmuutto keskustelun tohinassa kukaan huomaisi. Koska koko uutinen olisi turhan iso tässä julkaistavaksi, olen parhaani mukaan yrittänyt lyhentää ja suomentaa alkuperäisen ilmoituksen. Jälleen kerran, herkkänahkaiset ja kukkahattutädit varokoon.

1. Loppiainen ja helatorstai muutetaan palkattomiksi vapaapäiviksi
Uudistus toteutetaan vuosityöaikaa lyhentämättä. Hallitus ei pakota tekemään töitä pyhänä, mutta pyhäpäivät ovat palkattomia vapaita. Esimerkiksi helatorstain vapaa voidaan korvata lauantaina.

"Okei, Suomessa vähätuloiset ja matapalkan työntekijät ovat hätää kärsimässä, korjataan se siis _vähentämällä_ korvattavia pyhäpäiviä!" Ja. Ihanko.Vittu.Totta? Millä matikalla tuo muka toimii? Myönnetään, itse kävin vain lyhyen matikan, mutta silti ymmärrän että jos palkkapäiviä vähennetään, niin palkatkin pienenee.

2. Ensimmäinen sairauspäivä on palkaton
Sairauspäivien korvaustasoa alennetaan siten, että ensimmäinen päivä on vastaisuudessa palkaton. Päivistä 2-9 maksetaan 80 prosenttia. Tämän jälkeen Kela vastaa korvauksista.

Eivät ilmeiseti ole hetkeen herrat edes yrittäneet asioida KELA:ssa... siellä nimittäin jo viiden viikon kesätyö pisti kaikki korvausmaksut sekaisin seuraavalle viidelle kuukaudelle, en edes halua tietää, kuinka sekaisin 10+ sairauspäivää sekoittaisi sen kellopeliappelsiinin....

3. Sunnuntaikorvaukset pienenevät
Sunnuntaikorvauksia pienennetään sadasta prosentista 75 prosenttiin. Hallitus luopui alun perin esitetystä 50 prosentin korvaustason leikkauksesta, koska pienpalkkaisilla  aloilla sunnuntaityö muodostaa merkittävän osan palkasta.

Jos se kerta on niin merkittävä osa nii tassut irti sunnuntaikorvauksista!

4. Ylityökorvaukset puolitetaan
Tällä säästetään 0,4 prosenttia yksikkötyökustannuksista.

Tätä logiikkaa seuraten seuraavaksi puolitetaan palkka kahdesti, sittenhä säästetään enemmän... Eiku...! Pitäkää nyt ne tahmanäpit erossa työläisten korvauksista.

5. Lomia lyhennetään erityisesti julkisella sektorilla
Pitkiä, erityisesti julkisella sektorilla olevia lomia lyhennetään 38:sta 30:een työpäivään.

Lyhennelkää te ensin siellä Helsingissä niitä omia lomianne, katotaan sitten tarvitseeko vielä.

6. Yksityisen työnantajan sosiaaliturvamaksuja alennetaan
Taso alenee 1,72 prosenttiyksikköön vuoden 2017 alusta. Nyt taso on 2,02 prosenttiyksikköä.

Ja _taas_ mennään... ja sitten ihmetellään miksi työttömien määrä suomessa kasvaa... -_-

Tällä hetkellä työttömänä minulla ei varsinaisesti ole oikeutta nurista, mutta koko ikäni pienituloisessa perheessä eläneenä tiedän millaista on elää minimituloilla.

Tällaista tällä kertaa, netissä pyörii jo adressi tämän kumoamikseksi, tässä linkkiä mistäpääsee allekirjoittamaan:
http://www.adressit.com/adressi_sipilan_hallituksen_pakottavaa_lainsaadantoa_vastaan

Ookami kiittää ja kumartaa ~

keskiviikko 26. elokuuta 2015

Ookamia suututtaa


Kyseessä on jo vanhempi uutinen, mutta tämän torstain feissarimokiin päätyneet pätkät saavat taas uskoni nykyisen ihmiskunnan suhteen horjumaan aika monta paalua miinuksen puolelle. En lainkaan moiti feissarimokia tämän jutun takia, mutta nuo ihmissaastat jotka ovat tämän uutisjutun rasistisien kommenttien takia päätyneet kyseiselle sivulle sietäisivät hävetä.

Linkki juttuun:
http://www.feissarimokat.com/2015/08/rasismi-voi-hyvin/

Linkki alkuperäiseen uutiseen:
http://www.iltalehti.fi/uutiset/201508200112749_uu.shtml

Ei auta kuin ihmetellä sellaisten henkilöiden kasvatusta tai muuten henkisiä kykyjä jotka voivat ajatella että on ok ajaa toisen yli moottori ajoneuvoilla vain toisen ihonvärin takia. Ei ole yhtään hauskaa läppää. Itselle ei edes tälläinen ajatus tulisi mieleenkään, vaikka olisin kuinka jurrissa.

Osa tutuistani on facebookissa liittynyt ryhmiin, mitkä vastustavat maahanmuuttokeskuksia Ouluun ja Tornioon. Itse olen suoraan kieltäytynyt kutsuista mitkä minulle on niistä ryhmistä tullut. Ei kiitos, minua ei haittaa. Tulkoon maahanmuuttajia, minua ei haittaa.

Suurin osa porukasta on kuitenkin valmis joko hakeutumaan töihin ja kouluun jos tilaisuutta tulee, toisin kuin suurin osa populasta tuntuu luulevan. Tulkoon niin kauan kun ovat halukkaita osallistumaan normaaliin päivärytmiin omien kulttuurillisten tapojensa sallimalla tavalla.

Mutta vielä; te, jotka muka niin fiksusti kommentoitte tuohon feissarimokien juttuun. Miettikää mitäs jos tuo olisikin sattunut omalle kohdalle? Mitä jos kyseinen uhri olisikin ollut vaaleaihoinen? Tuskin silloin olisitte vitsailleet vielä parin muun päälle ajamisesta isommalla autolla, olisitte varmaan keränneet lynkkausporukkaa etsimään sitä kuskia joka kehtasi paeta onnettomuuspaikalta.

Toivottavasti viisastutte ennen kuin jotain samanmoista sattuu teille, tai vielä pahempaa; opetatte jälkikasvullenne mokoman nurinkurisen ajattelutavan jolle nykysuomessa ei ole sijaa.

Ookami kiittää, kumartaa ja ei suutuspäissään tarjoa edes keksiä ~

maanantai 24. elokuuta 2015

Ookami ja Hedberg (Kemi 22.8.-15)


Nonih, Hedberg nähty livenä. Oli yhtä taattua tavaraa kuin youtube - ja komiikka levyillä. ^_^ Ennen keikkaa näytettiin pieni videoklippi mihin oli kerätty lyhyitä pätkiä uran varrelta, alkaen "Get up, stand up" ohjelman voitosta.

Minun ja isännän paikat oli toisessa rivissä hieman sivussa, mutta siitäkin näki ja kuuli hyvin. Aulassa oli myös fanitavaraa myynnissä, mutta mitään ei tällä kertaa tarttunut mukaan. Lopuunmyyty keikka sai sen verran torikammon jylläämään, että sieltä halusi nopeasti pois...

kotiin ajaessa oli jo sen verran pimeää ja kylmää, että tielle tuli komeita sumupeittoja putailta ja suopätkiltä. Kaiken kaikkiaan loistava ilta, vielä parempi olisi ollut vain, jos kuu ja tähdet olisivat näkyneet, mutta ei, liikaa pilviä.

Kiitos esiintyjälle ja tules toistekkin käymään täällä susirajan toisella puolen. ^.^

Ookami kiittää ja kumartaa ~

torstai 20. elokuuta 2015

Ookamin elokuu


Männä viikolla ( ja osittain jopa tällä ) on sattunut paljonkin.

Eve käväisi yhtenä iltana teellä vähä juttelemassa niitä näitä. Ei oikein ehdity pelailemaan siinä kun piti jutella koko viime talven jutut kerralla.

Siitä pari päivää myöhemmin Deekoo ja Harley tulivat pidemmälle visiitille Lapualta viettämään syntymäpäivääni sekä etsimään asuntoa lähistöltä. Parin näytön jälkeen löytyi sopiva ja vuokrapaperit allekirjoitettiin. Lupauduin samalla muuttoavuksi, kunhan se tulee ajankohtaiseksi. Käytiin myös lähes viikon mittaisella visiitillä myös Haaparannassa ja pitsalla. :P J.E tulee pistäytymään kunhan hänellä on asiaa kotikonnuille ensi viikon puolella.

Lauantaina minä ja isäntä mennään katsomaan vähän komiikkaa, kun Sami Hedberg tulee kerrankin kyllin liki. Onneksi hommattiin liput ajoissa, sillä kummatkin esitykset on loppuunmyyty... Saas nähdä saako sit sunnuntaina ulos mitään muuta ääntä kui pihinää.

Keikasta sitten myöhemmin lisää, kunhan vatsalihaksiet lakkaavat protestoimasta.

Ookami kiittää ja kumartaa ~

sunnuntai 2. elokuuta 2015

Ookami ja elokuu

Jahas, se ois taas elokuu. Siivoillessa kotikoloaluetta ensimmäiset keltaiset lehdet on jo löytyneet ovimatoista. Pakko kai uskoa että syksy on taas tulossa...

Pol. Immonen ei kestänyt aiheuttamaansa paskamyrskyä vaan pakeni ulkomaanlomalle, jättäen muut persut korjaamaan omia sotkujaan.

Elokuun aikana olisi tiedossa kaverien näkemistä, toivottavasti heille ei tällä kertaa tule mitään esteitä. Itselle kun niitä harvemmin tulee... Ouluun kun en päässyt ja paikallinen kurssitarjonta näyttää huonolta. En myöskään usko löytäväni ammattia vastaava työtä ensi vuoden aikana. Ja lähmmässä isossa kaupungissa kaikki työt tuntuvat menevän suhteilla. Itsellä ei siellä sukulaisia ole, joten jään rannalle ruikuttamaan.

Mutta hieman iloisempia asioita; jouluussa lähtee kapula vaihtoon, Xpeariani ei ole muutamaan hetkeen suostunut vastaanottamaan tekstiviestejä,  aikaisempien poistaminen ei myöskään auttanut asiaa. Poistin myös loput kännykässä lojuneet kuvat, mutta kapula on silti sekaisin kuin Naantalin aurinko. Puhelut sillä kuitenkin vielä onnistuu, sen takia pystyn odottamaan veronpalautuksiin asti. Tässä sitten onkin aikaa tutkailla että minkä luurin seuraavaksi otan, toista Xperiaa en suostu ottamaan, enkä samsungia. Pitänee siis siirtyä takaisin Nokialaiseen.

Unettomuus on taas vaivannut. Ei sillä että pyöriain säbgyssä koko yötä, ei vaan yksinkertaisesti nukuta, vaan voi mennä parikin vuorokautta samoilla silmillä...

Uneton Ookami kiittää ja kumartaa ~

maanantai 27. heinäkuuta 2015

Ookami ja monikulttuurisuus

(Kuka arvasi että avaudun tästäkin? Tassua ylös!)

Kansanedustaja Olli Immonen kuvitteli ilmeisesti puhuvansa koko suomen puolesta, tai ainakin suurimman osan, kun päivitti facebookin statustaan. Ja taas lentää tonnikaupalla kuraa persujen niskaan. Ja minuahan ei muu ilahduta politiikassa kuin se että persut (tai kristilliset) kömmäävät komiasti.

Ja näin päästäänkin tämänkertaisee aiheeseen, eli monikulttuurisuuteen Suomenssa, mikä tuntuu olevan Immosen pahin painajainen. Monet lehdet , kuten MTV 3 uutiset ovat kalunneet juttua jo pari päivää.
(http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/kansanedustajalta-raju-purkaus-taistelemme-monikulttuurista-painajaista-vastaan/5238894)

Immonen kirjoittaa mm. näin:

– Tämä inhottava kupla, jossa vihollisemme elävät, tulee pian rikkoutumaan miljoonaksi pieneksi palaksi.

– Nämä ovat ne päivät, jotka jättävät jäljen kansakuntamme tulevaisuuteen. Minulla on vahva usko kanssataistelijoihin. Me tulemme taistelemaan loppuun saakka kotimaamme ja yhden aidon suomalaisen kansakunnan puolesta. Voitto tulee olemaan meidän.

Keihin kanssataistelijoihin? Se päivä kun / jos monikulttuurisuus poistuu Suomesta on surun ja tappion päivä. Se osa, mikä värittää Suomen normaalisti harmaata katukuvaa katoaa kokonaan, ei enää etnisiä kauppoja tai tuotteita piristämässä harmaata arkeamme täällä kylmässä pohjoisessa.

En minä halua taistella monikulttuurisuutta vastaan vaan sen puolesta. Monikulttuurisuus ei ole uhka vaan mahdollisuus. Monikulttuurisuus ei ole kupla mikä pitäisi rikkoa, sitä pitäisi kunnioittaa osana Suomalaisuutta. Se ei ole vihollinen, vaan toisesta maasta tullut sielunsisar.

Immonen, suurin osa Suomalaisista ei ole kanssataistelijasi, vaan osa sitä joukkoa joka asettuu sinua ja persuja vastaan.

Immosen kannanottoa seuranneessa myrskyssä on myös ihmetelty, täyttyykö tässä valtionpetoksen valmistelun tuntomerkit. Wikipedia määrittelee asian seuraavasti:

"Valtiopetoksen valmistelu on rikos, jossa ryhdytään valtiopetoksen tekemiseksi yhteydenpitoon vieraan vallan tai sen asiamiehen kanssa, hankitaan aseita, ampumatarvikkeita tai muita vastaavia esineitä, koulutetaan ihmisiä aseiden käyttöön taikka kootaan tai varustetaan väkeä. Myös sellainen henkilö, joka perustaa yhteenliittymän valtiosäännön väkivaltaiseksi muuttamiseksi, toimii siinä johtavassa asemassa tai, tietoisena yhteenliittymän tarkoituksesta, antaa sille merkittävää taloudellista tukea, syyllistyy valtiopetoksen valmisteluun. Rangaistus on 4 kuukaudesta 4 vuoteen vankeutta."

Sanakirja puolestaan selventää asiaa näin:

"petos: pettäminen, petollinen teko, petkutus, huijaus; oik. jnk erehdyttäminen hyötymis- t. vahingoittamistarkoituksessa niin, että teon kohteelle koituu
taloudellista vahinkoa. Itsepetos. Maan-, valtiopetos. Veropetos. Syyllistyi varkauksiin ja petoksiin. Houkutella jku petoksella tekemään jtak."

Näihin selvennyksiin tutustuessani houdun toteamaan, että Immosen toiminta ei vielä täytä näitä meriittejä, ennemmin häntä tässä pitäisi syyttää " kansan kiihottamisesta väkivaltaan maahanmuuttajia vastaan." Ne meriitit Immonen täyttää leikiten.

Olen tästä jo paasannut täällä jo kyllästymiseen asti siitä, että olen avoin kaikelle uudelle elämän kaikilta osa-alueita, maahanmuuttajat eivät minua häiritse ja osa ystävistäni kulkee sateenkaarilipun alla ja olen ylpeä heistä koska he uskaltavat olla rehellisiä itselleen eivätkä häpeä sitä mitä ovat.

Erillaisuudessa, oli se missä muodossa tahansa, ei ole inhottavaa. Siitä ei ole myöskään pakko pitää, mutta sen voi sietää ja pitää leipäläpensä kiinni jotta ei vaikuta täydeltä idiootilta, mielipiteensä saa toki sanoa (tai kirjoittaa), kunhan olet kohtelias ja asiallinen, siitä ei hermostuta valtiollisella tasollakaan.

Ookami, kiittää, kumartaa ja toivoo parempaa huomista ~

maanantai 20. heinäkuuta 2015

Ookamin kesätouhuja


Eipä taaskaan ole paljoa kerrottavaa; kesätöissä on nyt alkanut kolmas viikko, pari viikkoa vielä jäljellä.

Katselin (taas ) kaikki poliisi-opisto elokuvat männä viikolla. Viihdyttävää oli, omia suosikkeja on Jones ja Hightower. :)

Islan parvekeulkoilut sujuu jo hienosti, olisi joka kerta änkemässä matkaan kun erehtyy edes lähestymään ovea.

Parvekkeen alla asuva siiliperhe on saanut lisäystä. Vähän aikaa sitten (myöhään illalla) kuusi pientä neulatyynyä taapersi kovaa vauhtia ison emosiilin perässä. Kuvia tapauksesta en saanut, en ehtinyt noutaa kameraa.

Ookami kiittää, kuittaa ja pahoittelee lyhyttä tekstiä ~

torstai 9. heinäkuuta 2015

Ookamin pienoinen pettymys

Pääsykokeista tuli vihdoinkin tietoa, tällä kertaa kolmea pistettä vaille, että olisi päässyt edes jonoon... *kiroilua* Noh, uusi yritys ensi vuonna.

Siivousuraka kotikolo alueella on jo ollut viikon verran ja polvet kiittelee rappusilla ravaamisesta. Vähän päälle neljä viikkoa vielä jäljellä mutten valita, tuleepahan hyötyliikuntaa.

Sain myös goodreadsin lukuhaasteen suoritettua tälle vuodelle. ('lupasin' lukea 20 kirjaa vuoden aikana kun liityin helmikuussa sivustolle, hupsista) Noh, tästä jatketaan ja nostetaan määrä ensi vuodelle sitten. Ehkä parasta tuolla sivustolla on se, että sieltä näkee helposti oman edistymisensä, sekä sivuissa että kirjojen  määrässä. Kyllä siellä myös ehdotetaan kirjoja sen perusteella mitä olet lukenut, mutta toistaiseksi en ole törmännyt mihinkään kiinnostavan oloiseen.

Yksi iloisesti yllättänyt kirja (taas kerran alelaarista) on 'Outolintu' , luin sen parissa päivässä ja sarjan toinen osa odottelee hyllyssä vuoroaan.

Pelailut on jäänyt vähemmälle kesän lämmetessä, mutta tällä hetkellä pleikkari kolmosella on menossa 'Drake's fortune' so far so good, mutta voisiko joku selittää miten natsisaksalainen sukellusvene on päätynyt Perun sisämaahan asti? -_-'... Nintendolla on puolestaan menossa 'Pokemon : Omega Ruby'n uudelleen peluu ND3:sella ja 'War for cybertron' NDS:llä.

Ookami kiittää ja kuittaa ~

keskiviikko 1. heinäkuuta 2015

Ookami lukee sarjakuvaa: Habibi


Tästä on jo jonkin aikaa mutta vasta nyt sain blogitekstin aikaiseksi. Tämä(kään) ei muuten olisi omistuksessani, ellei kirjakauppa olisi myynyt sitä alekorissa, mutta asiaan:

Tämä päälle 600-sivuinen eepos, Habibi , on julkaistu ensimäisen kerran vuonna 2011, tekijä on Craig Thompson.

Parin ensimmäisen luvun aikana tarina tuntuu katkonaiselta, tarina pomppii edestakaisin ilman sen kummenpia varoituksia tai selityjsiä. Kolmannesta luvusta eteenpäin tarina kuitenkin nivoutuu upeasti yhteen. Edes raamattu tai Koraaniviitteet eivät häiritse minunlaistani kirkosta eronnutta pakanaa. Piirtojälki on sivusta toiseen yhdenmukainen, jopa kaunis sarjakuvan raaimmissakin kohtauksissa.

Kaiken kaikkiaan upeasti kuvailtu tarina, uskonnollisista viittauksista huolimatta. Ookami antaa 8/10, suosittelen lämpimästi.

Ookami kiittää ja kumartaa ~

perjantai 26. kesäkuuta 2015

Ookamin juhannus

Kului tavalliseen tapaan. Eli tylsästi. Seuraavana maanataina tosin ryhdistäydyin ja kävin emännän kanssa elokuvissa.

Jurasic world  käytiin katsomassa. Mukiinmenevä oli, suosittelen jos et vielä ole käynyt. ^_^

Siltä reissulta tosin jäi ikävät muistot. Isänän auto (hän vei ja toi koska bussit eivät kulje usein kesällä...) joutui ajamaan parin tietyön ohi. Sen jälkeen auto on melkeinpä ollut parkissa paria pikaista kauppakäyntiä lukuun ottamatta.

Tänään sitten hoksattiin että kappas, yksi rengas on tyhjä. Lähimmälle huoltamolle siis. Rengas oli pelastuskelvoton & sen verta vanhat renkaat että tuotanto oli lopetettu (hups... ) että uudet michelinit alle, vieläpä luontoystävälliset. Siihenpä sitten uppoutui asennuksineen lähes 500 euroa ja perheen pörssi kiittää. *insert sarcasm here *

Ookami kiittää ja kuittaa....

lauantai 13. kesäkuuta 2015

ookamin uudehko harrastus

...Nimittäin MH-nukkejen keräily. Koko homma sai alkunsa kun ensin näin TV-mainoksen missä oli Kiyomi Haunterly, japanilaisen haamun tytär. Hullylleni se ilmestyi heti kun seuraavan kuun tuet ilmaantuivat ja olin jo aikeissa jättää MH:n siihen, kunnes eräästä alekorista löytyi Jinafire Long, Lohikäärmeen tytär.

Nämä kaksi jatkavatkin tällä hetkellä hyllyn täysin sopuisasti. Virallisia sivuja tutkittuani löysin parikin muuta mielenkiintoista nukkea, mutta (kukkaron onneksi) niiden saatavuus lähikaupoista on kyseenalaista, tämä fakta on todistettu, koska parhaillaan autan ystävääni Harleytä yhden tietyn nuken metsästyksessä, kohta tulee neljä kuukautta täyteen. Omaa kokoelmaa tulen kuitenkin kartuttamaan tästä lähin alekoreista ja / itseni lahjomiseksi kun aihetta ja rahaa on.

Kävi tässä sellainenkin vahinko että sain kesätöitä. Sijaistan taas kotikolo-alueen siivoojaa tämän ollessa lomalla. En edes tätä työtä hakenut, mutta pyydettäessä otin vastaan. Tukien kanssa en olisi ollut kesää rahattomana, mutta kyllä pieni lisä aina hyvää tekee, saan sitten matkakassaa kartutettua lisää. Se on hyvä, sillä olen joutunut pariin otteeseen ryöstämään matkakassan jotta perheen talous ei olisi kaatunut, mutta osan olen jo saanut takaisin.

Ookami kiittää ja kuittaa ~

maanantai 1. kesäkuuta 2015

Ookami ja kesä

Kesä on alkanut.

Ihan vielä ei pääskysiä ole näkynyt / kuulunut, mutta törmäpääskyt ovat kuulemma saapuneet joen rantatörmälle, näin ainakin pari innokasta kalastajaa ovat kertoneet. Kesän alku ei tunnu niin kovin erikoiselta enää, kun on jo talven yli ollut työttömänä, ainakaan ei tartte enää topata vaatetta päälle kun päättää pistäytyä ulos.

Pelkät arkivaatteet, kengät, hattu & aurinkolasit riittää. Tilanteesta riippuen mukaan myös laukku ja kamera. Ulkoilutahtia on  vähän hidastanut syystä tai toisesta kipuileva / turvonnut jalka. Kotikonstein se on nyt kolmen päivän hautubalsam-voiteen ja ibusalin voimin lähes normaalissa kunnossa. Pienisä valkoisita pisteistä päätellen joku otus on päässyt puremaan kun viimeksi härin parvekepuutarhan kimpussa.

Kesälle ei ole oikein kovin isoja suunnitelmia, ei ole uskaltanut mutta suunnitelmissa olisi lyhyt reissu Vantaalle, mistä sitten kotio Liedon kautta. Mennessä tai tullessa käväistäisiin moikkaamassa Harleytä ja Deekoota. Mutta tämä vain jos rahat riittävät.

JE:tä näen vasta juhannuksen tienoilla, jos silloinkaan. Muuten kesä menee samaa tahtia kuin edeltänyt talvi, ainoana erona aktiivisempi ulkoiluaikataulu, kunhan jalka tokenee.

Mutta hyvää kesää koululaisille, ja varsinkin valmistuneille.

Ookami kiittää, kuittaa ja hörppää mehua ~

lauantai 23. toukokuuta 2015

Ookami ja Euroviisut 2015 (3/3)


Nyt ollaan sitten finaali-illassa. Omat voittaja suosikit ovat Israel, Ruotsi ja Ukraina. ( näin näkemättä / kuulematta 7 jo valmiiksi finaaliin päässyttä biisiä. )

Harmi vaan, ettei sitä perheen perinteen mukaan katsota olkkarissa yhdessä, koska emäntä haluaa katsoa Vareksen, ( jonka on jo ainakin kahdesti nähnyt) älkää kysykö miksi. ( Ei mitään Varesta vastaan, katsoisin sen varmaan itsekin, ellei menisi Euroviisujen päälle...)

Ranska - Lisa Angell - "N’oubliez pas"
Kaunis laulu, kaunis tarina. Tarvitseeko muuta sanoakkaan.

Iso-Britannia - Electro Velvet - "Still In Love With you"
Aft... harvinaisen iloinen ja pirteä kappale euroviisuihin. :D Tykästyin.

Australia - Guy Sebastian - "Tonight Again"
Ah, ihanan menevä biisi. :D

Itävalta - The Makemakes - "I Am Your"
Meh, rakkausballadi... toivoin jotain nopeampitempoisempaa jätkät nähdessäni... too bad.

Espanja - Edurne - "Amanecer"
Meh, liian hidas minun makuuni.... mutta lavaesitys oli nasta.

Saksa - Ann Sophie - "Black Smoke"
Meh, mitäänsanomaton renkutus...

Italia - Il Volo - "Grande Amore"
Kaunista, mutta toisaalta, kaikki kuulostaa hyvältä Italiaksi. Ainoanan miinuksena balladi.

****
Ja näin tämän vuoden euroviisut on nähty, nyt odottelen lopputuloksia. Mutta se luvattu Top 10- lista:

Israel
Iso-Britania
Ruotsi
Romania
Unkari
Montenegro
Australia
Georgia
Kypros
Serbia


Ookami kiittää ja kuittaa...

perjantai 22. toukokuuta 2015

Ookami ja Euroviisut 2015 ( 2/3 )

Nonih, Suomi ei jatkoon päässyt, vaikka PKN pisti kaiken peliin. Ei muuta kun leuka rintaan ja kohti uusia seikkailuja pojat. Mutta nyt jatkuu viisukatsaus, saas nähä ketä saadaan lisää tuonne Tiistain 'Neuvostoliiton luokkakokoukseen' ... Toivottavasti jatkoon pääsee tällä kertaa vähemmän itkuballadeja....

01. Liettua - Monika Linkyte & Vaidas Baumila - This Time
No ei todellakaan itkuballadi, kiva tempo. Värikäs esitys, hieman toistoa lyriikoissa, mutta ei häirinnyt.

02. Irlanti - Molly Sterling - Playing With Numbers
Balladi? Meh. Iha kivan kuuloinen. Ei tehnyt kummoistakaan reaktiota.

03.  San Marino - Michele Perniola ja Anita Simoncini - Chain Of Lights
Ja taas menevämpää.  Naisen ääni katoaa välillä musiikin sekaan. Kaunis sanoma.

04. Montenegro - Knez - Adio
Tässä rakkauslaulu minun makuuni, haikeat lyriikat, mutta tempoa riittää. Tämä nousi nopeasti yhdeksi Ookamin suosikeista. ^_^

05. Malta - Amber - Warrior
Miten voi olla näin haikea laulu näinkin lupaavalla nimellä? Kaunis lavaesitys tosin.

06. Norja - Mørland & Debrah Scarlett - A Monster Like Me
Harvinaisen kaunis duetto. Hieman liian hidas minun makuuni, mutta yleisilmeeltään loistava euroviisu- biisi.

07. Portugali - Leoner Andrade - Hà um mar que nos separa
Eih, balladi.... onneksi vasta toinen tänä iltana. Ihan kiva biitti taustalla, mutta laiskistuu aika ajoin.


08. Tsekki - Marta Jandová & Václav Noid Bárta - Hope Never Dies
Upea duetto,  harvinaista kyllä minun kohdallani. En yleensä välitä. Iha mukiinmenevä tämäki.

09. Israel - Nadav Guedj - Golden Boy
Ei, itkuballadi? Oho, piristy kummasti intron jälkeen. Hieno lavaesitys ja nousi tämänvuotelle top 10 listalle... (lista julkaistaan sit myöhemmin kunha kaikki esitykset on nähty. )

10. Latvia - Aminata - Love Injected
Ja toinen rakkauslaulu? Ei oikein iskenyt, mutta mukava biitti ja laulu sopi hyvin säestykseen.

11. Azerbaidzan - Elnur Hüseynov - Hour Of The Wolf
Ei ihan yhtä menevä kuin nimi lupasi, mutta kyllin vetävä biisi pitämään hereillä. Harvinaisen hyvät lyriikat ollakseen euroviisu biisi.

12. Islanti - María Ólafsdóttir - Unbroken
Voi helv. Perusballadi... Nuff said.

13. Ruotsi - Måns Zelmerlöw - Heroes
Harvinaista että sanon tällästä Ruotsin biisistä mutta.... tää oli hyvä. ;_; *rasti seinään* Top-listan kärkeen heti kättelyssä.... perkeleen svedupellet....

14. Sveitsi - Mélanie René - Time To Shine
...Taas balladi, oli sentään enemmän biittiä kuin edellisessä.

15. Kypros - Giannis Karagiannis - One Thing I Should Have Done
Hidas, pitkäpiimäinen mutta kaunis. Säestys ja laulu sopii kauniisti yksiin. Mie tykästyin.

16. Slovenia - Maraaya - Here For You
Meh, duo- balladi.... ei paljoa sanottavaa.

17. Puola - Monika Kuszynska - In The Name Of Love
Arg... rakkaus - ja itku balladi? Juonto lupasi jotain paljon parempaa...

tiistai 19. toukokuuta 2015

Ookami ja euroviisut 2015 (1/3)


Taas se aika vuodesta. Euroviisujen eka karsinta. Toivottavasti Suomi ja PKN pääsevät finaaliin asti. Ja tietysti koko karnevaali alkaa viimevuoden voittajan esityksellä. :3 Väli insertit olivat hauskoja :3

Ja nyt pientä pohdintaa kipaleista ihan vain omaksi hauskaksi.
Huom: Vain ookamin mielipide, en väitä olevani musiikin asiantuntija. Oman arvion pohjana musiikki, sanat/kertomus, vetävyys ja lavaesitys.

01. Moldova - Eduard Romanjuta - I Want Your Love
...Lateksipoliiseja?.... okei. ^//^  Biisi ei siitä parhaimmasta päästä, mutta mukava ja vetävä biitti pelastivat varsin pitkälle. Ainakin minun kohdalla. Lavaesityksestä tuli hieman mieleen Jailouse rock.

02. Armenia - Genealogy - Face The Shadow
Kelttiläinen balladi?... meh. Tuutulaulumainen. Edes löyhästi fantasiamainen lavaesitys ja asut eivät pelastaneet tätä. Politiikka tunki paikoitellen liikaa läpi.Lyriikat pelasti hiukan, mutta enemmän biittiä olisi kaivannut.

03. Belgia - Loïc Nottet - Rhythm Inside
Liikaa valkoista... liikaa valkoista... Ihan mukava biitti, mutta päälaulajan ääni hukkuu muihin ääniin ja musiikkiin. Tarinaa ei löydy, ei hetkauta. Kiitos ja näkemiin. Ja tämä muka ennakkosuosikki....

04. Alankomaat - Trijntje Oosterhuis - Walk Along
Rakkausballadi...? nyt ei mee hyvin... krooh.... tyyh... z_z

05. Suomi - Pertti Kurikan Nimipäivät - Aina Mun Pitää
*hurpurrr* PKN...PKN... punkkia!! Lyhyt mutta hyvä veto :3 Hieman meni epäselväksi paikoin, mutta ei haittaa. Hyvä poijaat. Lyhyt, ytimekäs, to the point. Rytmiä riitti, mukava herätys balladien perään.

06. Kreikka - Maria Elena Kyriakou - One Last Breath
Taas balladi? Ei hele. Napaan asti ulottuva kaula-aukko? Hyvä että biisi piristyi hiukan edes loppua kohti. Iha mukiinmenevä.

07. Viro - Elina Born ja Stig Rästa - Goodbye To Yesterday
Jes, hyvä rytmi, tarina löytyy jo alusta asti. Duetto-osuus vetää hiukan biisin purevuutta, muuten oikein mukiinmenevä.

08. Makedonia - Daniel Kajmakoski - Autumn Leaves
Ei, taas balladi! o_o Tätä menoa nukahdan ennen puhelinäänestyksiä.... Nätti lavaesitys sentään.

09. Serbia - Bojana Stamenov - Beauty Never Lies
Oopperaviritelmä? Noh, ainakaan ei ole balladi :D Menoa ja meininkiä, näin on hyvä ^.^

10. Unkari - Boggie - Wars For Nothing
Hieman hidas minun makuuni, mutta tarinaan sopiva. Kaunista. ;_; Selvä viesti Venäjän suuntaan.

11. Valko-Venäjä - Uzari ja Maimuna - Time
Ja taas... taidan hipsiä tekemään teetä ennen kuin balladit vie voiton... balladit ovat tylsiä ja nukuttavia. Piste.

12. Venäjä - Polina Gagarina - A Million Voices

Jaha, tämäpä ei olis vounu mennä itserakkaammaksi. " Venäjällä kaikki on parhain päin, te muut olette väärässä" tyylinen. Häpeä Venäjä.

13. Tanska - Anti Social Media - The Way You Are
Biittiä riittää, ihanan pirtsakka. Hieman beatlesmäinen, mutta se ei häiritse pahasti.

14. Albania - Elhaida Dani - I'm Alive
Eih, taas balladi iskee heti kunnon musan loputtua... u_u Noh, toisin kuin aikaisemmissa, tässä sentään on jonkinlainen rumpu-biitti taustalla. Lyriikat toistelee liikaa biisin pääteemaa.

15. Romania - Voltaj - De la capăt / All Over Again
No nyt on sentään vähä menevämpää. Teema vakava, mutta biisin ponnekkuus ei haittaa yhtään. ;)

16. Georgia - Nina Sublatti - Warrior
Ihanan menevä, selkeä tarina ja lauluun sopiva lavaesitys. Hyvä päätös ensimmäiselle illalle.


Ookami kiittää ja kuittaa ~

tiistai 12. toukokuuta 2015

Ookami ja Oulun pääsykokeet


Huoh, ohi on.

En tarkemmin ala selittämään pääsykoekysymyksiä, mutta taas kerran; ensimmäiseen kysymykseen riitti tekstiä (ja niin paljon ja niin nopealla tahdilla, että vasta nyt jälkeenpäin tajuaa pari muotoseikka virhettä... hupsista...) ja toinen sellainen kysymys, mihin ei edes osannut varautua. (....perkele...) Noh tehty miten tehty, jos onni potkii, pääsen sisälle.

Sen jälkeen teimme sen normaalin kierroksen; Pelikauppa, musakauppa ja Fansu (Ensimmäinen yritys, ei vielä auki). Joten lähdimme siis syömään.

Olin netistä etukäteen etsinyt mielenkiintoisen oloisen ravintolan ( ja vieläpä halvat hinnat lounasaikaan ) joten sinnehän me mentiin. Kyseessä on pieni ravintola Fuchka ( http://fuchka.fi/ ) jossa tarjotaan bangladeshiläistä ruokaa.

Ookamin mielestä erittäin maistuvaa, täyttävää ja kukkaroystävällistä <3.

Ainoa ongelma Oulussa tosin on parkkipaikan löytäminen kyllin liki. Mennään toistekkin, mikäli paikka on auki kun ensi kerralla käydään Oulussa.

Tämän jälkeen kierrettiin eräs divari ja palattiin Fansuun. Sitten Kärkkäisen kautta kotio.

Huojentunut Ookami kiittää ja kuittaa ~

torstai 7. toukokuuta 2015

Ookami ja elämän pienet ilot


Pääsykokeisiin luvun välissä tapahtui eilen aika paljon (ottaen huomioon että koko viikko on mennyt muuten pelkästään hissan kertaamiseen, miettimiseen, dokumenttien katsomiseen syömiseen ja nukkumiseen).

Yllättävä puhelu voi piristää kummasti, oli se sitten mistä vain. Minun tapauksessani TE- toimistolta. Tiedetään, että sieltä ei tätä nykyä kuule mitään hyvää, mutta tällä kertaa oli harvinaisen neutraali tilanne. Kyseltiin työllistämistilanteesta kun kesätyökausi on alkamassa. Ja alkaa olla tasan tarkkaan vuosi siitä, kun valmistuin. (Eikä ensimäistäkään työpaikkaa ole ollut.)

Soittaja ei ollut tietoinen aikaisemmista toimista kohdallani, joten tuli hieman ylimääräistä selvittely:

Joo, ei ole ollut kuin kaksi omaa alaa vastaavaa työtä... kyllä hain...ei otettu... joo ei, ei lumilinnaan pääse kuin suhteilla... joo muuten voisi laajentaa työnhaku aluetta mutta ei ole omaa autoa ja bussiyhteydetkin menee koulujen mukaan... joo olen myös seurannut muita tarjolla olleita töitä.... joo vaativat joko koulutuksen alalle tai oman auton... joo ei, pää ei kestä puhelinmyyntiä, en edes itse vastaa jos on tuntematon numero... joo olen ollut museolla ja kahvilassa työvalmennuksessa 11-12... joo olen ollut useamman kesän siivoojan kesälomasijaisena... joo tarkistan Kivaljoen kurssitarjonnan kunhan esite tulee... No Oulun yliopistolle yritän taas, kokeet jo ensi viikolla... joo mietin minne muualle voin hakea sitte lisäksi ensi haussa jos ei nyt tällä kertaa tärppää Oulun yliopistoon... siis ammatinvalintaspygologille? Joo ei ole vielä tarvetta ( *mitä helvataa ehottelet siellä?* ) Joo muistan ilmoitella jos lähen jollekkin kurssille... jos vaan osaan käyttää niit teidän uusia sivuja... ja että kommentteja ei voi enää jättää vaan pitää jättää soittopyytö? Shelvä (Pirulo... ) ... Joo hyvää päivänjatkoa sinullekin...

Ei muuten kovinkaan ärsyttävä puhelu... mutta tuossa psygologille menosta meinasi luuri jo lentää akvaarioon. Olen kuullut näistä ammantinvalinta spygologeista pelkkää huonoa... joko he
a) halveeraavat omia valintojasi, jotka olet tehnyt jo lukioaikana, ellet jo aiemmin ja
b) syyttävät sinua siitä, ettet pääse haluamaasi kouluun ja saavat sinut tuntemaan itsesi arvottomaksi ihmisjätteeksi.

Joo ei kiitos, sain siitä tarpeekseni peruskouluaikana, kiitos koulukiusauksen... mutta toisaalta myös kiinnostaisi käväistä kokeilemassa kuinka kieroutunut ihminen olen kyseisen spygolokin mielestä. *virn*

Tämän puhelun jälkeen parkkeerasin itseni olkkariin poppareiden kanssa ja jäin odottamaan että  ' Midsommerin murhat ' jatkuisi mutta ei, sieltä tuli suora lähetys uuden hallituksen muodostamisesta. Yritin keskittyä DS:sälä pelaamiseen, toivoen että se on pian ohi ja normaali ohjelmisto jatkuisi, mutta ei.

Kun kidutus oli vihdoin ohi, mokomat skippasivat koko sarjan välistä. Kiitosta vaan YLE....

Isännän kanssa ollaan pari iltaa kulutettu Kuuban historian kertaamiseen. Ollaan pikkuhiljaa siinä kohdassa missä Castrossa tulee Kapinallinen. Kuuballa on kyllä helvetin mielenkiintoinen historia. Miksi tätä ei opeteta koulussa? Paljon mielenkiitoisempi kuin valistusfilosofit tai valtio-oppi....

Ookami kiittää ja kuittaa. ~

tiistai 5. toukokuuta 2015

Ookamin luku urakka


Oulun pääsykokeisiin on tasan viikko aikaa. Enää ei tehdä ihmeitä, mutta vielä pitää kerrata kolme asiaa : Kuuba (Che ja Castro), toisen maailmansodan loppuvaiheet sekä valistusfilosofit, jotka tuntuvat aina talven aikana katoavan jonnekin...

Olen viiden vuoden aikana oppinut sen, ettei kannata etukäteen toivoa liikaa, mutta aina koetulosta odotellessa tapahtuu muutama ajatuskatkos, lähinnä sellaisen ajatuksen pohjalta, jos sittenkin.... ensiksi vikuillaan vuokrakämppiä, mieluinten Kaijonharjulta tai jostain muualta, mistä on helppo bussiyhteys yliopistolle.

Mitään soittoja tai näyttöjä ei kuitenkaan sovita ennen kuin muuton tarve on varmaa. Toiseksi mietitään, mitä löytyy jo omasta takaa ja mitkä huonekalut kannattaa omasta huoneesta ottaa mukaan, jos muutto tulee ajankohtaiseksi. Viimeiseksi tulee selattua kaikki mahdolliset tarjouslehdet, mistä löytyisi halvimmalla, jos ei kirppariltä löydy esmes mieluista sohvaa ja / tai nojatuolia. Lopulta olen suunnitellut melkein koko muuton pienessä mielessäni vuokrakämppää ja muuttoautoa lukuunottamatta valmiiksi.

Sitten hitusen harmittaa kun ei vieläkään pääse opiskelemaan, kun oulusta tulee taas lipare, missä sanotaan että jäi näin ja näin monta pistettä vaille... Parin päivän masenuksen jälkeen ympyrä alkaa alusta. Kertaan hitaaseen tahtiin vanhoja pääsykoe kirjoja ja katselen historiadokumentteja (aina kun niitä tulee vapailta kanavilta), samalla pidän silmällä avoimia työpaikkoja ja lyhyiden kurssien tarjontaa lähialueellani. Vasta kun pääsykoekirjat varmistuvat seuraavalle vuodelle, luku-urkka alkaa taas alusta.

Välissä kuitenkin pelataan ( konsoleilla ja lautapelejä ), luetaan sarjakuvaa ja osallistutaan tapahtumiin. Yksi vuoden kohokohta on lähikaupungin sarjakuvapäivät. Muut tapahtumat riippuu seurasta / rahatilanteesta.

Ookami kiittää, kuittaa ja palaa tenttikirjan ääreen ~

maanantai 27. huhtikuuta 2015

Ookami lukee sarjakuvaa

Ookami lukee sarjakuvaa: Kerrassaan merkillisten herrasmiesten liiga

Tällä kertaa Ookamin tassuihin tarttui Alan Mooren ja Kevin O'Neilin teos, hintakaan ei olut niin kovin suolainen. Kyseessä on siis jonkinlainen esi-aste elokuvalle 'Herrasmiesliiga' (joka on myös yksi Top: 10 elokuvien joukkoon). Egmont on painattanut tämän kovakantisen vuonna 2013 lisämateriaalin kanssa.

Alkuun Marvel-mainen piirustustyyli ärsytti, mutta eteenpäin lukiessa siihen tottui ja ymmärsi, kuinka hyvin kyseinen piirrostapa sopi tarinaan. Tarina kulkee hyvää vauhtia, eikä sivuille / ruutuihin ole ängetty liikaa tekstiä. (mikä on muissa Marvel-tyylisissä sarjakuvissa varsinainen päänsärky)
Ainoana miinuksena voi pitää sitä, että Herrat Dorian Grey ja Tom Sawyer jäivät ( ainakin toistaiseksi) pois.

Ookamin arvio: 7/10, hyvää iltalukemista.

Ookami kiittää ja kuittaa ~

tiistai 21. huhtikuuta 2015

Ookami ja kelan uudehko "kuningasidea"

Taas niin mainio idea että tekisi mieli tirvaista sitä sossun tätiä/ setää jonka tämän keksi... eteeni tuli tämän päivän aikana tämä kioskin artikkeli:
http://kioski.yle.fi/omat/opiskelijat-ja-muut-pienituloiset-varautukaa-kela-perii-kaiken-kerralla
joka on päivätty 16.4.2015. Pienituloisena ja Kelan toimeentulotuella elävänä voin sanoa että tämä on törkeää. Jutussa käy ilmi, että tämän toimen on tarkoitus 'turvata asiakkaiden oikeusturva'.... ai vetämällä heitä matot alta ja viemällä henkilökahtaiseen konkurssiin??? Sehän on mainio idea... NOT!

Tämä järjestely vie ulosottoihin ja maksuhäiriöihin, mikä ei auta ketään. Apekin sanoi Facessa, että kiva kun luottotiedot menevät moisen järjestelyn takia, mikä ei edes ole omaa syytä, vaan kelan laskentavirhe.

Siinä tapauksessa jos tämmöinen kirottu lipare tulee postiluukkuun, saa varautua järkytykseen; vaadittu summa (joka ainakin esimerkkitapauksissa on reilusti 1000 euron päälle) on maksettava heti (tai otettava yhteyttä kelaan) tai voi päätyä ulosottoon. Toistaiseksi en pikaisen nettihaun perusteella löytänyt yhtäkään tapausta, missä yhteydenotto kelaan olisi auttanut millään tavalla.

Kyseisessä lipareessa kerrotaan myös, että siinä peritään aikaisempia liikamaksuja opintotukeen/ päivärahaan jne. Takaisinmaksuvaatimus olisi osissa ok, mutta moisen könttäsumman vaatiminen kerralla maksettavaksi opiskelijalle / tuensaajalle on pöyristyttävää.

Itselle moista liparetta ei ole tullut (eikä toivottavasti tulekkaan *koputtaa puuta*) Mutta ihmettelen, mistä he odottaisivat minun maksavan kun ei muuta tuloa tällä hetkellä ole kuin tämä kelan tuki.

Leikitäänpä pientä ajatus leikkiä. Saan tällä hetkellä tukea X euroa, ja yhdenäkin vaaditaan takaisinmaksuun n. 3* X summaa.

Summasta X on aikaisemin mennyt. 1/5 X ruokarahaa emännälle ja 2/5 X omiin tarpeisiin (herkut,leffat ja muut huvittelut) sekä 1,5/5 X kirjoihin ja lehtiin, jäljelle jää siis summa 0,5/5 X , jonka yhteissumma ei yleensä riitä edes kelvolliseen kaffipakettiin.  Toisin sanoen vähiin menee ennen kuin loppuu.

(( Opintotukea saadessani tilanne ei ollut sen kummoisempi, tosin silloin ei tarvinnnut vielä maksaa emännälle ruokarahaa, mutta a) opintotukeni oli vain n. 1,4/5X nykyisestä summasta ja b) leijonanosa siitä meni bussilipun ostoon opiskelijakortista huolimatta. ))

Toisin sanoen olisin henkilökohtaisessa vararikossa jo ennen kuin pääsisin muuttamaan kotoa ja luottotiedot menneet jo ennen ensimmäistäkään lainaa!! Tämäkö toimenpide takaisi oikeusturvan?!! Hyi häpeä kela!!

Löysin myös adressin, jonka avulla tähän yritetään puuttua; itse jo allekirjoitin lipareen (pankkitunnuksia ei tarvita)
http://www.adressit.com/kelan_uusi_linjaus_vie_vahavaraiset_ulosottoon

Kiukustunut Ookami kiittää, kuittaa ja tarjoaa keksin..... ~

tiistai 14. huhtikuuta 2015

ookamin kuulumisia....


ompa taas ollut kiiruiset pari viikkoa...

Ensinnäkin; emännän täti kupsahti pois kuun alussa. Siunaustilanteeseen ei päästä rahatilanteen takia (rahat ei riittäisi ruokaan/ bensaan / majoitukseen) joten lähetimme suruvihkon ja laitoimme rahaa kukkavihkoon jonka mumma tilasi tilaisuutta varten ( mummakaan ei tosin pääse paikalle, sairastuminen ja uudet lääkkeet vie liikaa voimia joten tilaisuuteen osallistuu vain Enon suku + ystävät )

Toiseksi: Avitin Deekoon ja Harleyn muutossa, muutivat toistaiseksi takaisin Lapualle. Deekoo on jo valmistunut, Harley suorittaa työssäoppimista ja saa paperit vähän myöhemmin. Harleyllä alkoi top -paikka sen verta äkäiseen että muutto jäi vielä vähän kesken pääsiäislomalta. Deekoo tuli sitten vähän pääsiäisen jälkeen takaisin ja viipyi kotikolossano samalla pari päivää. Kuunneltiin kärppä-matsi kiekkoradiosta, juteltiin, pelattiin ja syötiin pitsaa... Ikävä tulee, onneksi on face.

Muuten elämään on mahtunut pari pikkuasiaa.
Vietimme yhden 'kivan' iltapäivän soneran pisteessä torniossa. Emännän puhelin sekoili oikein kunnolla. Onneksi saivat luurin kuntoon.

Pelasin ensimmäisen kerran elämässäni kenoa, voitin peräti neljä euroa.

Historian luku sujuu.... vaihtelevasti.

Konttisukka on jämähtänyt kantapäähän. En vaan millään muista..... ;_;

Malificent lohari on vieläkin voittamatta. Kiertelen aikaisempia maailmoja siinä toivossa että saan levutettua kolmikkoa lisää... ja että löytäisin vahvempia esineitä. Toistaiseksi olen löytänyt uuden sauvan Akulle.

Ps: näen vieläkin painajaisia lentsikasta tippuvasta autosta.... kiitos Fast & Furious 7.... tosin tilanne on hieman muuttunut kun se on sekoittunut  'Transformers prime' animaation tyyliin. Tippuva auto (joka myöhemmin leijailee laskuvarjojen varassa ja taustalla soi silja linen tunnari) on Bumbelbee. Jostain syystä vuoristo tietä ajaa KO ja vetää Nelson Munzit *Hahaa!!* ja kiihdyttää pois..... terapeutti hoiii....! :'D

ookami kiittää ja kuittaa....

maanantai 6. huhtikuuta 2015

Ookami käy elokuvissa, osa 2


Noh, tuli taas käytyä elokuvissa. Tällä kertaa mentiin katsomaan Harleyn ja Deekoon kanssa 'Fast and Furious 7' viime torstaina. Elokuva oli toteutettu upeasti, Paul Walkerin kuolemankin jälkeen, ja hienosti hahmo oli kirjoitettu ulos elokuvasarjasta. <3 :')

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita ei puuttunut ja useampikin hieno auto tuhottiin. Korkeanpaikan kammoni ei tosin arvostanut paria tiettyä kohtaa mihin liittyy lentokone ja linja-auto... ja painajaisiinhan ne päätyi...

Muttah... hyvä leffa, seuraavaa osaa odottaessa....(?)

Toisestakaan mahdollisesta työpaikasta ei ole vieläkää ole kuulunu mitään... en siis taida saada kesätöitä tälle kesälle.... :/

Ookami kiittää ja kuittaa.... ~

sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

Ookami ja Kemin mangapäivät

Tulipahan pyörähdettyä Kemin mangapäivillä. Mitään en itse tällä kertaa ostanut, mutta sain myytyä pari mangasarjaa sekä muutaman yksittäisen osan pois. :)

Jaoin pöydä Harleyn ja Deekoon kanssa. Tavarat mahtui pöytään hyvin, mutta pydän takana oli hieman ahdasta. Tapahtumapaikkana toimi Sauvotalo ja myyntipöydät oli toisessa kerroksessa. Ostajia liikkui mukavan paljon, kaikki tuntuivat saavan jotain myytyä poispäin muissakin myyntipöydissä. Tapahtuma aika oli suht lyhyt, 11-15 ja pöytää pääsi pystyttämään tuntia ennen.

Olisi pitänyt varata enemmän vaihtorahaa kuin 25 euroa, sillä ensimmäinen ostaja maksoi kaksikymppisellä ja suurin osa vaihtorahoista menikin sitten sinne ku ostos teki vain kuusi euroa... Onneksi sain vaihdettua kympin kahdeksi vitoseksi niin näytti jo vähän paremmalta.

Ensivuodeksi voisin värkätä myyntin jotain omatekoista pikkutilpehööriä mutta esineiden virkkaaminen on poissa kysymyksestä; ranne ei tunnu kestävän... -__- kenties jotain huovasta? ;) Niitä touhuja varten pitäisi varmaan tehdä oma facen sivu kunhan saa jotain ensin kasaan.... Noh, ensi kertaan on viel reilu vuosi aikaa, joten aikaa on miettiä sitten pääsykokeiden jälkeen. Huomenna pistetään sitten yhteishakua menemään.

Ookami kiittää ja kuittaa...~

sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

Ookami ja edesmenneet legendat


Pian edellisen päivityksen jälkeen kirjauduin uudelleen faceen lyhyen kävelylenkin jälkee. Päälimmäisenä uutisvanalla odotti suoranainen järkytys. Terry Pratchett oli kuollut. Ensin iski epäusko, luin useita artikkeleita lyhyessä ajassa ja tarkistin jopa Wikipeadian.

Joo ei ollut uutisankka. Suretti mutta itkua ei sentään tullut. Sinä iltana laitoin pystyyn pienen alttarin kirjan kera keittiön pöydälle, Good omens. Vapaat pikkumiehet olisi varmaan ollut sopivampi koska se oli ihka ensimmäinen Pratchett jonka luin, mutta sitä ei omassa hyllyssä vielä ole. Hatunnosto siis tälle työteliäälle nerolle, joka ei edes sairastuttuaan lopettanut ansiokasta työtään. THANK YOU! Rest in peace.

Joskus tenuna tuli ajateltua fantasiakirjailijan uraa, mutta kova maailma opetti toisin. Onneksi vielä pystyn nauttimaan lukemisesta vanhaan malliin. Tai mistä sen tietää, jos joskus jotain painokelpoista onnistuisin tuhraamaan....

Mutta tämä sai minut miettimään millaisia legendoja on kuollut minun elinaikanani, pieniä tai suuria.
Ensimmäisinä tulee mieleen laulajat Kirka ja Juice, basisti Kari Lehtinen sekä näyttelijä Ranin.
Seuraavaksi mieleen tulee näyttelijä Paul Walker.

Päätäni kaivellessa huomasin, kuinka hävettävän vähän näitä muistin, mutta tämä on vaan minun mielipide, jos vain nämä nimet on jääneet päähän niin olkoon sitten.

Listaa voin toki jatkaa sellaisiin suuruuksiin, joiden aika tuli ennen minun syntymääni. JRR Tolkien, Che Guevara, Jimi Henrix, Gandhi, A Pekurinen.... olipa sekin lyhyt lista...

Pitänee hieman prepata uutisten seuraamista...
Ookami kiittää ja kuittaa.

torstai 12. maaliskuuta 2015

Ookami puhuu opiskelusta


Varoitus: Teksi sisältää paikoin ala- arvoista kieltä, capsin pahoinpitelyä ja erittäin sarkastisia lausahduksia.

Jaha, saivat taas kerran arkadianmäen apinat _erittäin_ hienon idean. Toisen asteen koulutukseen ei saa toistamiseen opintotukea, jos on jo aiemmin sellaisen käynyt. Eli JOS ET HETI TIEDÄ ESITEININÄ, MIKSI HALUAT ISONA, OLET ERITTÄIN EPÄONISTUNUT IHMINEN JA SINUA RANGAISTAAN OPPIMISHALUSI TAKIA / URAVAIHDOKSEN TAKIA!!!

Minä en tiennyt silloin 16-vuotiaana pentuna mit haluan olla isona. (siis sen lisäksi että halusin opiskella historiaa Oulussa), joten lähdin lukioon ja vaihdoin melkein kätelyssä opiskelun nelivuotiseksi. En tiennyt vielä senkään jälkeen, joten vietin 'sapattivuoden' Joutsenossa, kun en päässyt Oulun pääsykokeista läpi. Sen jälkeen olin "Työvalmennuksessa" museolla ja kahvilassa kun Oulussa ei vieläkään tärpännyt.

Tärpännyt ei silloinkaan, joten (työkkärin painostamana) menin Lappialle opiskelemaan itseni matkailuvirkailijaksi. (Suuri virhe! Elämäni pahimmat kaksi vuotta!). Silloinkaan ei vielä tärpännyt, joten olen elellyt tuilla männä vuoden lähetellen työhakemuksia (joista on tullut... jos on tullut vastaus; et pääse, lol...) Taas luen Oulun yliopiston pääsykoekirjoja, ja muualle en hae.

Myönnetään, että on sellaisiakin olentoja olemassa, jotka käyvät vaan tutkintoa tutkinnon perään, elelevät opintotuilla ja eivät sitten kuitenkaan tee päivääkään töitä vaan lähetevät opiskelemaan seuraavaa ilman minkäänlaista aikomusta tehdä senkään alan töitä.

Sellainen siipeily ei hyödytä ketään, ja syö paikkoja uusilta opiskelijoilta, ketkä oikeasti haluaisivat valmistua ja työskennellä alalla mutta eivät sitten näiden siipeilijöiden takia pääse sisään. Itse podin niin huonoa omaatuntuo Lappian vuosina, koska en pitänyt alasta pätkääkään, ja silti istuin siellä ja nostin opintotukea.

En voinut jättää kesken, koska sitten minulla ei olisi ollut minkäänlaisia tuloja, eikä oikeutta kelan päivärahaan. Purin siis huulen verille ja siedin sen pashan suomalaisella sisulla. Onneksi toinen vuosi oli enimmäkseen työssäoppimista, joten ei tarvinnut paljoa koululla aikaa kuluttaa.

Nyt te apinat, jotka painoitte Jaa- nappia; Väitättekö tosissaan, että tiesitte jo ylä-asteelle siirryttäessä, miten haluatte loppuelämänne viettää?

Jos joku teistä muka tiesi, uskallan väittää että ette ole kokeneet lainkaan _oikeaa_ elämää, vaan elelleet koko nuoruutenne vanhempienne siiven alla 'Mamma/pappa betalar'-meiningillä ja päässeet vain ja ainoastaan paikkoihin sukunimenne ansiosta, ette omilla meriiteillä.

Tuskin edes olette ikinä käyneet oikeissa töissä ja jos olette, niin taas kerran vanhempien meriiteillä suoraan johtotehtäviin, ei tavallisen duunarin kenkiin. Te ette tiedä mitään normaalin suomalaisen työläisen elämästä. Tuskin olette edes ikinä poistuneet kehä kolmosen turvarenkaan sisältä, mutta kaukomaat on ravattu melkein puhki.

Yksi hyvä tästäkin kohusta, tiedän keitä _EN_ tule äänestämään.
Taas saa olla ylpeä suomalaisuudestaan.... kyllä ei näin....

Ookami kiittää ja kuittaa...

sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

Ookami ja tilannepäivitys


Ja taas meni ja vaihtui kuukausi...

Emäntä käväisi Helsingin päässä suunnitellusti. Vain kolmea päivää myöhemmin Mummi päätyi taas sairaalan osastolle, vähän turhan tehokkaat lääkkeet...

Hain erästä kesätyöpaikkaa lähistöltä, vielä ei ole varmuutta saanko sitä... ( Tuskin saan, en elättele turhaa toivoa sen suhteen... ai miten niin liian pessimistinen?)

Mutta iloisemmalta puolelta; saimme myyntipöydän Kemin mangapäiville Deekoon ja Harleyn kanssa. Saa tulla moikkaamaan. (Saa myös tulla ostamaan halpaa mangaa ja hienoja koruja :P) Näkyillään siis siellä.

Aloitin myös historian pääsykokeisiin luvun, joskos se viides kerta toden sannoisi... ^_^' 

ookami kiittää ja kuittaa ~

sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Ookami & sukuhuolet


No ompahan taas ollut pari viikkoa. Jotta tyypit pysyisivät edes jotenkuten kärryillä, otetaan takapakkia;

Lokakuun puolivälissä Vantaalla asuva Mummi (Emännän äiti) Kävi useasti saman vaivan kanssa lääkärissä, käsi oli turvonnut ja kipeä kuin mikä.. sekä muistitestissä ei ollut mennyt mitenkään hyvin edelliseen kertaan verrattuna. Tätä jatkui pari viikkoa, kuvia otettiin sekä kädestä että päästä, verikokeet ja ynnä muut viljelyt mutta vaivaan ei löydy syytä.

Lopulta otettiin sisään sairaalaan valvontaan + tarkempiin tutkimuksiin. Osasyy löytyi varsin pian; tulehdusarvot olivat pilvissä. oli kuulemma osasyy muistin osittaiseen menetykseen, ja jos hyvin kävisi, niin palautuisi tulehdusarvojen laskeuduttua lähelle vanhaa tasoa.

Lääkitys kuitenkin käänsi paranemisen suunnan, joten sitten solkattiin muutama päivä lääkkeiden kanssa, samaan aikaan myös siirrettiin toiseen sairaalaan, jotta saataisiin katsottua myös tuleva lääkitys kuntoon. Lopulta sekä lääkitys että tulehdukset saatiin kuriin ja mummi pääsi takaisin kotiinsa vähän ennen joulua. Ehtoina tosin oli se että muistitesti tehtäisiin pariin otteeseen uudelleen ja että hoitaja kävisi pari kertaa viikkoon katsomassa miten Ukilla ja Mummilla sujuu. ( eli onko lääkkeet muistettu ottaa ja syödä jne. jne...)

Tässä jo ehti ajattelemaan, että se olisi ollut vaan äkillinen tulehdusavojen piikki joka vähän sekoitti Mummin pasmoja, mutta ei. Viime viikolla tuli lopullinen Diagnoosi; Alzheimerin tauti. Vatun hienoa... Lääkärin mukaan se huomattiin kuitenkin sen verran ajoissa, että lääkitys auttaa pitkällekkin, mutta eihän siitä koskaan täysin eroon pääse.

Tämän takia Emäntä ottaa aikaa ensi viikolla ja käväisee siellä nyt niin kauan kun Mummi on vielä hyvässä kondiksessa, kiitos Veturin halpojen lippujen.

Mutta elämä jatkuu...

Olen taas Goodreadsin avulla innostunut lukemaan. ( www.goodreads.com )
Kingdom of heartsissa olen jumissa Maleficent- loharin kanssa... >_<
Olen pikkuhiljaa aloittanut Oulun yli-opiston Historian pääsykokeisiin lukemisen.
Konttisukassa menossa viimeinen ruuturivi.

Mutta nyt tilaisuuden ilmentyessä selitän nyt vähän omia juuriani:

Isännän puolelta suku on puoliksi Karjalasta, Johanneksen  Kolmikesälästä. Vaari oli muistaakseni Porin seudulta. He asettuivat lopulta Lietoon ja siellä syntyi minun setäni ja isäni seitsemän vuoden ikäerolla.

Emännän puolelta tiedän vaan sen, että Mummin kotitalo on Joensuussa. Emäntä ja sen kaksi pikkuveljeä ovat kukin syntyneet eri paikkakunnilla, koska he muuttivat useasti Ukin työn perässä kunnes asettuivat Kuninkaanmäkeen. Sieltä he muuttivat vasta sen jälkeen kun omakotitalon ylläpito kävi liian raskaaksi kahdelle eläkeläiselle. Silloin he muuttivat Kulomäkeen.

Ookami kiittää ja kuittaa....

perjantai 13. helmikuuta 2015

Ookami pulkkamäessä


Tulipa taas, noin 6 vuoden tauon jälkeen, käytyä vanhalla pulkkamäellä Deekoon ja Harleyn kanssa. Mentiin juuri sopivasti pimeäntulon jälkeen, saatiin ihan kolmistaan olla pulkkamäen puolella. Viereisessä laskettelukeskuksessa kyllä riitti porukkaa. Minulla oli perinteinen punainen pulkka, Deekoolla ja Harleyllä liukurit.

Jotenkin ihmeen kaupalla rinne tuntui normaalia pidemmältä ja jyrkemmältä. Lisäksi pinta oli petollisen liukas, pariin otteeseen meinasi pulkka jäädä rinteeseen kun itse liukastelit alas... Pari laskua rinteen puolivälistä riitti minulle, niistäkin meinasi saada liikaa vauhtia, kun meinasi liukua 'turvavallin' yli jo siitäkin korkeudesta. Mutta hauskaa oli...

Tässä nyt odotellaan lähikaupungin sarjispäiviä, pistämme siellä yhden myyntipöydän pystyyn. Mie yritän saada ne sellaiset mangat/pelit/ animet menemään, mitä en enää itse tarvitse, Deekoo ja Harley myyvät itsetekemiään koruja jotta saisivat rahaa säästöön tulevaa kotia varten. :)

Bonesit on toistaiseksi katsottu, mistäköhän saisin metsästettyä kolmoskaudesta eteenpäin?

Ookami kiittää ja kuittaa. ~

tiistai 3. helmikuuta 2015

Ookami, lumi ja sähkökatkot


Eli pikakelaus tammikuun tapahtumista....

No nyt sitä lunta sitten on. Niinkin paljon ettei ehdi edellisiä aurata pois ennen kuin kulkuväylät on taas ummessa. puidenkin oksilla alkaa olemaan jo niin paljon painoa, että isojenkin puiden latvat alkaa niiaamaan painosta.... * mä katkean iha just... mä katkean iha just... *

Jo lyhyen kävelylenkin aikanakin hengästyy, kun saa jatkuvasti tarpoa kinoksissa, vähän turhan tehokasta hyötyliikuntaa, mutta en valita. Hyvä vaan jos tämä turhan tehokas pelastusrengas kapenee vyötäröltä.

Pihassa pyörii myös ihastuttavan paljon pikkulintuja, kiitos naapurinpapan talviruokintapaikan. <3

Peleissä olen juuri päässyt Kingdom heartsissa Hollow Bastioniin, kirjastossa seikkailen tällä hetkellä. Olisin varmaan pidemmällä, mutta tämän päivän sähkökatkojen takia en ole edes harkinnut pelaamista.

Pisimmilään sähköt olivat poikki peräti 15 min. mutta niitäkin oli 3-5 peräkkäin + pari vähän lyhyempää katkosta. Juuri kun oli ehtinyt sytyttelemään sen veran kynttilöitä, ettei kävellyt seinille niin sähköt napshtivat taas päälle.... vain katketakseen hetken kuluttua uudestaan.

Isla touhuilee vieläkin parvekkeen lumikasoissa aina tilaisuuden tullen, taitaapa olla talvityttöjä tämä kissi.

Tammikuun aikana ei kyllä tapahtunut paljoa mitään kirjoittamise arvoista. Unirytmi menee miten sattuu, Bonesin kakkoskausi on puolivälissä ja täytin tammikuun aikana ainakin kolme ristikkolehteä. Talvihorros kunniaan, toivottavasti Helmikuussa tapahtuisi enemmän. :)

Ookami kiittää ja kuittaa....

lauantai 10. tammikuuta 2015

Ookami ja uusi vuosi


Jahas. Vuosi vaihtui taas. Tällä kertaa ei odotettavissa mitään muuta kuin Oulun yliopiston pääsykokeet, ja nekin vasta Toukokuun puolella. Töitähän sitä toivoisi aina löytävänsä, mutta ollaan nyt kerrankin realistisia; ei tuu löytymään, ei normi eikä kesätöitä. Senpä takia uudenvuoden lupauksenani voin pitää tätä: "Tee kerrankin jotain itsesi vuoksi." Joten:

- Ei turhia opiskeluja (jos ei kiinnosta, niin ei kiitos tökäri.)
- Ei turhia työnhakuja (saavat puhelinmyyjät pärjätä ilman minua, en edelleenkään suostu.)
- rahaa säästön joka kuukausi, että pääsis joskus Japaniin... ja mieluiten jonkun tutun kanssa, yksin saattaisi tulla orpo olo...

Jos sitä nyt yhen vuoden näin eläisi. Emäntä kyllä marmattaa jos jään toiseksi vuodeksi oleskelemaan vain koska en saanut haluamaani opiskelupaikkaa, mutta saa jäädä omaan arvoonsa; toista turhaa paperia en ala opiskelemaan (Kiitosta vaan Lappia.) Ja e minä hyvikseni ole työttömänä, työt on vaan kortilla kun tuntuu olevan vain niitä puhelinmyyjän paikkoja (tai no, nykyään niitä piilotetaa myös ovelasti "myyntineuvottelijan" nimikkeen alle mutta en ole haksahtanut) tai sellaisia mihin minulla ei ole pätevyyttä tai vaadittua koulutusta.

Mutta asiasta kukkaruukkuun, jälleen kerran. Ranskan tapahtumat ovat saaneet minutkin miettimään sanan (ja uskonnon) vapautta. Mielestäni jokaisella on oikeus ilmaista mielipiteensä vapaasti, toisia loukkaamatta. Huumoria ja kritiikkiä pitää osata ottaa vastaan. Itse otan ja annan mielipiteitä mahdollisimman siististi, välillä jopa mukana nauraen, vaikka kyse olisikin omasta itsestäni.

Näin siis niin kauan, kunhan ei ruveta turhaan louskuttamaan, silloin tulee tuplaten takaisin.
Ymmärrän, että kaikki ei voi pitää kaikesta, mutta se ei oikeuta näitä tapahtumia. Se ei oikeuta tappamaan useita ihmisiä mukanasi, aiheuttaen harmia ja surua sekä hengenheimolaisillesi että muiden uhrien omaisille.

Mottoni tälle uudelle vuodelle on: " Antaa kaikkien kukkien kukkia. Kaikista / kaikesta ei täydy pitää, mutta sietää. Antakaa toiselle mahdollisuus. " Tuosta voisi monikin poliitikko ottaa vinkkiä. *töktök*

Näihin hieman sekaviin merkkeihin Ookami kiittää ja kuittaa ~