"--There's a cave on the hills, In the woods not so far away --"
from: Blood By Sonata Artica

keskiviikko 23. maaliskuuta 2016

Ookami ihmettelee jälleen


On kyllä ollut tapahtuma-rikas pääsiäisen alku.

Ensin eräs perussuomalaisten edustaja vetää kilon herneitä kun näkee maahanmuuttaja lapsia virpomassa ja _kehtaa_  muka "murjaista vitsin" että antaisi karkkien sijasta kondomeja. Kyseiseinen viestiketju levisi kulovalkean tavoin, ja siihen ilmantuneet "fiksut kommentit" olivat toinen toistaan kamalampia huonoja vetoja. Onneksi tuo ihka oikea pääsiäisnoita joutui jättämään kaikki virkatehtävänsä ennen kuin sai aikaan enemmän mielpahaa ja harmia.

Seuraava suuri suru - uutinen ilmaantuikin pien, kolme terroristi iskua Brysselissä. Onneksi ei ketään omaa tuttua paikan päällä.

Ihan kuin asian kamaluudessa ei olisi ollut tarpeeksi, niin eräs toinen perussuomalainen laittoi ilmoille seuraavanlaisen tviitin:
"Sitten kun Helsingissä posahtaa , toivon kaikkien suvakkihuorien ja vain heidän olevan paikalla. - James Hirvisaari " Olo kuvasi varsin hyvin "Mitä vittua mä juuri luin?" - ilmettä kun tuo psahti päällimmäiseksi facen seinälle.

Mutta toisaalta, eipä ole kuulunut paljoa tuostakaan persusta sen jälkeen kun tuo tuli ilmi. Ihan kuin ei olisi kyllin paha että kolme pommia posahtaa yhden päivän aikana, niin joku kehtaa suoltaa tuollaista sontaa sosiaaliseen mediaan.

Myönnetään, että kyseessä oli terrori-isku johtuen viime viikon pidätyksestä, mutta ei se tarkoita että kaikki maahanmuuttajat olisivat terroristeja tai itsemurha pommittajia. Tämä ei siis oikeuta a) vihamieliseen käyttäytymiseen maahanmuuttajia kohtaan ja b) kutsumaan kaikkia jotka eivät ole maahanmuuttovastaisia (siis kaikki muut paitsi perussuomalaiset ja heidän kannattajansa) saisi kutsua suvakkihuoriksi tai toivoa heille tuskallista kuolemaa.

Rauhoittavaksi mantraksi kaiken tuon tyhmyyden torjumiseksi, jonka jälleen kerran perussuomalaiset ovat kanssaihmisilleen aiheuttaneet täysin pyytämättä on muodostunut sitaatti  kuningas Lemmyltä , jonka laitan nyt tämän lyhyen purkauksen perään.

"En ymmärrä rasismia,
en ole koskaan käsittänyt sitä.
Miten sitä voi vihata tuntematonta,
ilman että on edes tavannut ihmistä ja puhunut sille. Sitten vain vihaa sitä.
Se on jo saatana ihan liian tyhmää.
On valkoisia kusipäitä, mustia kusipäita japanilaisia- ja mitä ikinä kusipäitä,

(kusipäitähän maailmassa riittää), mutta ennen kuin olet puhunut ihmiselle,
et voi tietää kumpi se on -
 hyvä tyyppi vai kusipää Anna toiselle mahdollisuus.
Itse olen suvaitsematon vain kusipäitä kohtaan.
 - Lemmy Kilmister "


Ookami kiittää kumartaa ja toivoo voimia terroriiskun uhreille ~

keskiviikko 16. maaliskuuta 2016

Ookamin luku - urakka alkoi... taas


Anteeksi tämä pienoinen katko, johon ei tällä kertaa ole sen kummoisempaa selitystä kuin se että mitään riipustamisen arvoista ei ole tapahtunut.

Olen pikku hiljaa aloitellut pääsykokeisiin lukemista ja välikevennyksenä sarjakuvia, pokemonin peluuta ja Bonesin 1-2 kausien uudelleen katsomista.

Muutaman ristikkolehden olen myös täytellyt lukupätkien välissä. Muuten olen nyhvännyt koneella ( Uni-Jukkaa ei taas ole vähään aikaan näkynyt)

Pörssiin sattui pienoinen kuolahdus kun iäkäs patjani sanoi sopimuksen irti. Onneksi Sotkan patjanvaihtopäivät olivat vielä voimassa sen samaisen päivän.

Sain pelattua myös Darialita lainassa olleen "Ducktales; Remastered" läpi. Nyt sitten odotellaan että Pokemonin uusin ilmestyy joskus loppuvuodesta...

Politiikassa pölisee jo niin pahasti etten edes minä toiston uhan takia ala niistä uudelleen purkautumaan, kerta laaki niistä riitti, enempää ei nyt tällä hetkellä irtoa ellei joku arkadianmäen apinoista kömmää taas.

Traktorimielenosoituksesta ja opiskelijoiden mielenilmauksesta olen nähnyt upeita pätkiä uutisissa ja löytänyt muutaman komian kuvankin. Enemmän kismittää kun ei itse päässyt paikan päälle marssimaan / katsomaan.

Tässä nyt lyhyt tilannekatsaus.

Ookami kiittää ja kumartaa ~

P.s: jotta saisin aikaiseksi hieman pidempiä tekstejä näinkin yllättävälle kuivalle kaudelle ne (vähät ) lukijat voivat heitellä ehdotuksia / kysymyksiä. Vastaan niihin suhteellisen pian.